Kokousten sijaan ryhdyttävä tekoihin
"Arjen valinnoissa on syytä pohtia niiden seurauksia".Maailmalla on pidetty ja pidetään tulevaisuudessakin massiivisia ilmastokokouksia. Sopimuksia on toki syntynyt, mutta niiden toteuttaminen käytännössä ei ole onnistunut. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöt lisääntyvät edelleen. Suomen lisäksi vain muutamassa maassa on onnistuttu päästöjä vähentämään.
Massiivisten kokousten vaihtoehtona on, että edetään pienin askelin.
Suomi on parhaillaan Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa. Suomen puheenjohtajakaudella on pyritty nostamaan esiin mustan hiilen aiheuttamat ongelmat arktisella alueella. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitänyt asiaa vahvasti esillä tavatessaan muun muassa Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttejä.
Suomeen puuhataan ensi kevääksi Arktisen neuvoston huippukokousta, johon osallistuisivat mahdollisesti myös presidentit Trump ja Putin.
Vaikka presidentti Niinistö pitää kokousta tarpeellisena, se ei kuitenkaan ole pääasia. Tärkeintä Niinistön mielestä on, että sekä Washingtonissa ja Moskovassa ja muissa arktisen alueen pääkaupungeissa otetaan sanoma vakavasti. Niinistön mukaan arktinen alue ei pelastu kokouksilla, vaan sillä, että valtiot ryhtyvät tekoihin. (MT 19.10.)
Mustasta hiili on pieni osa globaalia ilmasto-ongelmaa. Nostamalla asiaa esille Niinistö haluaa yhden konkreettisen asian kautta kaupata kokonaisuutta, kuinka välttämätöntä on torjua arktisen alueen menetys.
Hiljattain julkaistu hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti oli Niinistön mukaan synkkää luettavaa, eikä tulevaisuudenkuva ole valoisa. Hän muistuttaa, että tekoja tarvitaan, koska ihmiskunnalle tulee kiire suojata itseään. Pelkät tavoitteet päästövähennyksille eivät riitä, vaan on löydettävä keinot, miten tavoitteisiin päästään.
Sen lisäksi, että Suomessa vähennetään päästöjä, on Niinistön mukaan vähintään yhtä tärkeää vaatia muitakin tekemään. Erityisesti niitä, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen enemmän. Vaikka ratkaisevassa asemassa ovat valtiot ja suuret yritykset, on Niinistön mielestä jokaisen arjen valinnoissa syytä pohtia niiden seurauksia.
Suomessa maaseudulla ja maataloudella on Niinistö mukaan merkittävä rooli varautumisessa ilmastonmuutokseen. Hän luottaa siihen, että Suomesta löytyy tarvittaessa kykyä myös lisästä elintarvikkeiden tuotantoa, jos ilmastonmuutos sitä vaatii.
Euroopan unioni haluaa esiintyä edelläkävijänä muun muassa ilmastoasioissa. Niinistö on kuitenkin huolissaan Euroopan unionin heikkoudesta vaikuttaa maailman asioihin.
Hän pitää vakavana asiana, ettei EU:ta näy niissä pöydissä, joissa maailman asioista ja tulevaisuudesta päätetään. EU:ssa on hänen mielestään ollut vallalla vuosituhannen vaihteen tunnelma, jossa maailma nähdään kauniina, ja EU haluaa edistää hyviä ja kauniita asioita.
Niinistön mielestä EU:n pitää vahvistaa itseään, koska hyviä asioita edistääkseen pitää itse olla vahva. Hän muistuttaa, että pitää olla lujuutta, jos aikoo olla mukana keskustelemassa ja johtamassa sitä mitä maailmassa tapahtuu.
Presidentti Niinistön viestit pitää ottaa vakavasti. Puheiden ja kokousten pitäminen ei riitä, vaan asioita on kyettävä viemään käytäntöön. Pitää myös itse tehdä niin kuin opettaa, koska esimerkin voima on vahva.
Vaikka Suomi on maailmanlaajuisesti pieni tekijä, meiltä löytyy paljon osaamista ja konkreettisia tekoja sekä päästöjen vähentämisessä että hiilen sidonnassa. Tätä osaamista voimme tarjota muille maille.
Ilmastonmuutos ei tunne rajoja, joten ilman maailmanlaajuista yhteistyötä ja käytännön tekoja tavoitteisiin pääseminen ei onnistu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

