UPM suistuu outoon valoon
Vuoden alusta jatkunut metsäjätti UPM:n ja Paperiliiton välinen työtaistelu saa yhä oudompia piirteitä. Osapuolet kamppailevat yhä sopimisen pelisäännöistä samaan aikaan, kun maailma ympärillä on muuttunut äkisti ja rajusti.
Euroopassa on syttynyt sota. Metsäteollisuudellekin keskeinen Venäjän markkina on suljettu ulos kansainvälisestä kaupasta. Energian hinta on noussut huippuunsa ja inflaatio on kiihtynyt Suomessakin jo viiden prosentin lukemiin. Kaikki tämä on tapahtunut muutamassa viikossa.
Kaikesta huolimatta UPM:n johto jatkaa edelleen taisteluaan, jonka tarkoituksena on saada aikaan liiketoimintakohtaiset sopimukset eri tehtaille. Välillisesti yhtiö tavoittelee myös palkansaajapuolen neuvotteluaseman murentamista.
Tämä on palkansaajaliikkeelle mahdoton asetelma. Paperiliitto ei voi perääntyä painostuksen edessä ja muun muassa keskusjärjestö SAK on ilmoittanut turvaavansa jäsenliittonsa lakon jatkon.
Kun molemmat osapuolet käyvät viimeistä taistelua, se käy kalliiksi kaikille. Lakossa olevat menettävät palkkojaan, valtio verotuloja ja UPM myyntituloja tilanteessa, jossa kilpailijat ovat tehneet rahaa hyvässä suhdanteessa.
Moni osakkeenomistaja voi perustellusti kysyä pääjohtaja Jussi Pesoselta, miksi UPM ei tehnyt edullisia kahden prosentin sopimuksia samalla tavalla kuin kilpailijayhtiöt Metsä Group ja Stora Enso tekivät.
UPM sen sijaan tarjosi lisää työvelvoitetta ilman siitä maksettavaa palkkaa. Korkeasuhdanteessa tarjous kuulostaa kohtuuttomalta, vaikka joustot voivat hyvinkin olla perusteltuja.
Kun sovittelu tiistaina alkoi, on kiinnostavaa nähdä, millaiseksi uusi sovittelija Leo Suomaa palkankorotusprosentin sorvaa. Sen verran kustannukset ovat alkuvuodesta nousseet, ettei aiempi linja enää välttämättä riitä mahdollisen sovintoesityksen pohjaksi.
Myös asiakkaidensa silmissä UPM suistuu yhä oudompaan valoon. Maineikkaan yhtiön paperi on kallistunut rajusti ja uhkaa nyt jopa loppua.
Sovittelun alku on kuitenkin myönteinen merkki. Pahitteeksi ei varmasti olisi, jos pääjohtaja Pesonen viimein tapaisi Paperiliiton johdon.
UPM:n ja Paperiliiton sopimus olisi vastuullinen signaali koko yhteiskunnan kannalta tänä vakavana aikana.
Työtaistelu jatkuu, vaikka maailma UPM:n ympärillä muuttui äkisti ja rajusti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

