Auringon nousulla ei ole koskaan ollut näin paljon vastustajia – etätöistä tehdään nyt täkyä vaaleihin
Tulokset etätyön vaikutuksista ovat ristiriitaisia. Asiassa kiistellään myös paljon muusta kuin työnteosta.
Riikka Purra (ps.) ja Antti Kaikkonen (kesk.) kiistelevät etätyön hyödyllisyydestä. Kuva: Kari Salonen, Carolina HusuKoronapandemia on ihmisiltä jo unohtunut, mutta kiistely etätöistä jatkuu. Viimeisin sytyke on Kelan uuden pääjohtajan Lasse Lehtosen päätös vähentää etätyön tekoa virastossa. Iltalehden mukaan osa Kelan henkilöstöstä on tuohtunut linjauksesta, koska he ovat muun muassa valinneet asuinpaikkojaan entisen etätyökäytännön perusteella.
Poliitikkojen ei kestänyt kauaa napata täkyyn. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kiirehti julistamaan etätyön kaikenlaista vahingollisuutta. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen iski vastapallona Purralle, ettei Helsingistä pidä sanella missä ihmiset tekevät työnsä.
Etätyön vaikutuksista työn tuottavuuteen on julkaistu loputtomasti tutkimuksia. Tulokset ovat ristiriitaisia. Se ei yllätä, koska työt ja työntekijät ovat erilaisia. Monessa ammatissa mitään etätyötä ei ole koskaan ollutkaan. Heille toimistotyöntekijöiden kiistely asiasta voi vaikuttaa turhanpäiväiseltä. Osa yrityksistä näkee laajan etätyön keskeisenä osana omaa menestystään. Toisaalla siitä halutaan kokonaan eroon.
Etätyö ei edistä ihmisten keskittymistä Helsinkiin.
Asiassa kiistellään myös paljon muusta kuin todellisista tuottavuusvaikutuksista. Työnantajaleiri on lähtenyt hyökkäykseen etätyötä vastaan, koska sen koetaan heikentävän työnantajien valtaa päättää työn tekemisestä. Heikko työllisyystilanne on myös vähentänyt työntekijöiden mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa, jos meno ei miellytä.
Mukana on myös perinteistä maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua. Etätyö ei edistä ihmisten keskittymistä Helsinkiin, mitä monet varsinkin poliittisessa oikeistossa tuntuvat pitävän ongelmana. Maaseudun kannalta etätyö on pelkästään myönteinen asia. Monelle paikkakunnalle se tuo kaivattua eloa ja tuloja.
Etätyöstä näyttää muodostuvan teema tuleviin vaaleihin. Siihen on helppo tarttua ja kaikilla on asiasta mielipide. Monipaikkainen työ ja elämä etenevät kuitenkin poliitikkojen puheista riippumatta. Kuten MT:n sotkamolainen lukija Seppo Romppainen osuvasti totesi: Etätyön vastustaminen on kuin vastustaisi auringon nousua. Se nousee kuitenkin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








