Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Irtiotot kertovat vaalikuumeesta

    ”Hallituksen pitää keskittyä maan nostamiseen taantumasta.”

    Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) hallitus nimesi itsensä toteuttajahallitukseksi. Käytännössä vajaan vuoden ikäiseksi jäävä hallitus näyttää olevan ylimenokauden toimitusministeriö, jonka tärkein tehtävä on vielä mukana olevien puolueiden profiilin kirkastaminen ja vaaleihin valmistautuminen.

    Viime eduskuntavaalien jälkeen muodostettu kuuden puolueen hallituspohja oli jo lähtökohtaisesti vähintäänkin haasteellinen. Vasemmistoliitto ehti lähteä Jyrki Kataisen (kok.) johtamasta hallituksesta ja vihreät jättivät Stubbin hallituksen.

    Vasemmistoliiton lähteminen hallituksesta ei suuremmin vaikuttanut, mutta vihreiden lähdön jälkeen on tapahtunut paljon.

    Pääministeri Stubb ilmoitti viikko sitten, että hallitus tulee tekemään turpeen ja metsähakkeen suhteen ratkaisuja, jotka varmistavat niiden kilpailukyvyn suhteessa kivihiileen.

    Keskiviikkona tuore ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ilmoitti päättäneensä pysäyttää soidensuojeluohjelman valmistelun. Ministeri haluaa selvittää, voitaisiinko suojelussa edetä vapaaehtoisuuden pohjalta.

    Grahn-Laasosen päätös sai entisen ympäristöministerin, vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön hermostumaan. Niinistön mukaan yksikään ympäristöministeri ei ikinä ole Suomessa pysäyttänyt jo sovittua suojeluohjelmaa. Hallituksen jättänyt Niinistö vetoaa hallitusohjelmaan, jossa soidensuojelun täydennysohjelmasta on sovittu.

    Niinistön tuohtumisen ymmärtää, koska Grahn-Laasosen vapaaehtoisuutta korostava asenne luonnonsuojeluun on päinvastainen kuin Niinistöllä itsellään.

    Heinäkuussa Porin Suomi Areenan paneelissa Niinistö totesi, ettei soiden ja niiden uhanalaisten lajien rauhoittaminen voi perustua vapaaehtoisuuteen. Niinistön mielestä soiden suojelu ei voi olla kiinni yhdestä konservatiivisesta maanomistajasta.

    Grahn-Laasonen on ehtinyt ottaa kantaa myös surullisen kuuluisaan jätevesilakiin. Hänen mielestään se pitäisi arvioida uudestaan.

    Alhaisen kannatuslukujen kanssa kipuilevan SDP:n kesällä valittu puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne on pyrkinyt haastamaan muut hallituspuolueet muun muassa ydinvoimassa, eläkkeissä sekä lapsilisä- ja lapsivähennyskysymyksissä.

    Hallituksessa valmistelussa olevan kalastuslain uudistuksen yhteydessä SDP nosti kynnyskysymykseksi eläkeläisten vapauttamisen kalastusmaksusta.

    RKP:lle tuottaa tuskaa hallituksen ja opposition sopima sote-uudistus. Puoluetta ei miellytä myöskään työmarkkinajärjestöjen sopima eläkeuudistus, koska Akava ei sitä hyväksynyt. RKP:n puheenjohtajan, puolustusministeri Carl Haglundin mukaan hallituksen on nyt mietittävä, miten asiassa edetään. Haglund tietää, ettei etujärjestöjen sopimusta ole mahdollista hallituksessa muuttaa.

    Pääministeri Stubb ilmoitti hiljattain tilanneensa Suomea koskevan talousraportin Ruotsin entiseltä valtiovarainministeriltä Anders Borgilta. Antti Rinteen mukaan kyse on pääministerin eikä hallituksen tilaustyöstä. Rinteen mielestä Suomesta olisi löytynyt Borgia pätevämpiä talousosaajia.

    Sen sijaan, että hallituspuolueet nokittelevat toisiaan julkisuudessa, pitäisi keskittyä maan nostamiseen taantumasta. Siihen tarvitaan vaalikausien ylittäviä päätöksiä.

    Aula Researchin tekemässä kyselyssä elinkeinoelämän edustajat pitivät lainsäädännön ennakoitavuuden heikkoutta yhtenä merkittävimmistä jarruista Suomeen tehtäville investoinneille.

    Vaalikamppailua käyvä kapeaharteinen hallitus ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksentekoon.