Kun kansa äänesti oikeistoa, voittajien olisi saatava porvarihallitus kasaan
Eduskuntavaalien tulos on merkki kansan siirtymisestä oikealle. Sekä kokoomuksen että perussuomalaisten olisi nyt pystyttävä vastaamaan äänestäjien tahtoon. Jos porvarihallitusta ei synny, vaalivoittajien vastuu joutuu kyseenalaiseksi jo kättelyssä.Vaikka hallitusneuvotteluista tälläkin kertaa povataan vaikeita, eduskuntavaalien tulos antaa selvän viestin kansalaisten tahdosta. Perinteiset porvaripuolueet voittivat ja vihervasemmisto hävisi. Voittajien on nyt kannettava vastuunsa seuraavassa hallituksessa.
Vaalit voittaneen kokoomuksen ja toiseksi tulleen perussuomalaisten linjauksissa on toki eroja, mutta maahanmuuttoon, sisäiseen turvallisuuteen tai kokoomuksen ajamiin veronalennuksiin tulevan hallituksen muodostaminen ei kaadu.
Puolueilla on paljon yhteistä talouspoliittisessa ajattelussaan. Ne pystyvät leikkamaan tarvittaessa myös kansalaisten sosiaaliturvasta pyrkiessään taittamaan valtion velkaantumista.
Lisäksi ne saattavat pystyä haastamaan palkansaajaliikkeen niin, että pitkään odotetut työmarkkinoiden joustot voisivat edetä.
Suurimmat ongelmat liittyvät EU- ja ympäristöpolitiikkaan. Ilmastonmuutosta ei ole perusuomalaisten vaalivoitonkaan jälkeen peruutettu.
Vaikka vihreään siirtymään liittyy monia suomalaisten kohtuuttomiksi kokemia vaatimuksia, kotimainen elinkeinoelämä on siihen huomattavan vahvasti sitoutunut.
Myös maakuntiin tuulivoima-, aurinkoenergia- ja ydinvoimainvestoinnit ovat tuottaneet selvästi työtä ja toimeentuloa.
Kristillisdemokraattien lisäksi porvarihallitukseen tarvittaisiin myös ruotsalainen kansanpuolue, joka on perinteisesti myöntynyt huomattaviin kompromisseihin pystyäkseen turvaamaan ruotsinkieliset palvelut.
Ympäristökysymyksissä edes RKP ei voi kuitenkaan antaa kaikesta periksi. Tämän joutuu jopa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kohtaamaan, jos porvareiden hallitusneuvottelut lähtevät kunnolla liikkeelle.
Erityisesti kokoomuksen näkökulmasta porvarihallituksen olisi syytä edetä. Jos se joutuu rakentamaan sinipunaa yhdessä sosialidemokraattien ja vihreiden kanssa, kyyti voi olla vaalilupausten kannalta kylmää.
On edelleen erittäin vaikea nähdä, kuinka vaalivoittoon ansiokkaasti puolueensa johdattanut Sanna Marin lähtisi yhdessä Orpon kanssa etsimään säästöjä pienituloisten sosiaaliturvasta ja murentamaan ay-liikkeen saavutuksia.
Myös vihervasemmiston vaaleissa kärsimä tappio sopisi huonosti sinipunan pohjaksi.
Jo toisen peräkkäisen eduskuntavaalitappion kärsineen keskustan osalta hallitustie näyttää olevan pystyssä.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko yllätti osan puolueaktiiveistakin ilmoittamalla jo maanantaina puoleensa lähtevän oppositioon.
Vaikka osa keskustalaisista haikailee porvarihallituksen tarjoamien mahdollisuuksien perään, oppositioon varautuminen on ollut puoluejohdolla mielessä jo ainakin vuoden. Niin karua meno pääministeri Marinin johtamassa vasemmistohallituksessa keskustalle on ollut.
Saarikolle ja hänen seuraajalleen sekä porvarihallituksen että sinipunan tulevat vaikeudet ovat tehokas keino tankata kannatusta ja elvyttää puolue uuteen nousuun. Niin rujoa seuraavan hallituksen jälki väistämättä on.
Hieman hätäiseltä Saarikon ilmoitus kuitenkin tuntuu. Maan asioiden hoitaminen on kuitenkin oman puolueen ongelmia tärkeämpää.
Keskustalla olisi varmasti sekä kokoomuksen että perussuomalaisten mielestä annettavaa uudessakin hallituksessa.
Saarikko on kuitenkin aloittanut puolueensa pelastamisen. Oppositiossa kannatuksen kasvattaminen voi olla nopeaakin.
Vaikka keskusta nyt tuntuu olevan selvästi vaalivoittajista jäljessä, sillä on täydet mahdollisuudet nousta takaisin taistelemaan paikasta kärkikolmikossa. Niin lähellä toisiaan suurimmat puolueet sittenkin vielä ovat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





