Hyvää olutta, mutta mistä?
Suomalaisten kauppojen oluthyllyt ovat tällä vuosikymmenellä täyttyneet merkkien kirjosta. Se kertoo olutkulttuurin vahvistumisesta. Yhä harvempi etsii kaupasta halpaa kaljaa, yhä useampi uutta makuelämystä vaikkapa tietyn ruuan kyytipojaksi. Tarjontaa värittävät pienpanimot, joiden määrä on viime vuosina kasvanut nopeasti.
Suomalaisissa oluissa raaka-aineena on yleensä kotimaisesta viljasta valmistettu mallas. Maltaan alkuperää panimot nostavat kuitenkin harvoin esille, vaikka moni olut olisi sen ansiosta oikeutettu Hyvää Suomesta -merkkiin. Maaseutunuoret haastavatkin panimoita Joutsenmerkin käyttöön (MT 24.6.). Kuluttaja kiittäisi, ja vahva alkuperämerkki olisi myös myyntivaltti panimoille.
Joutsenmerkki olisi vahva myyntivaltti sitä käyttäville panimoille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

