Liian halpa ruoka loppuu
Ruuan polkumyynti luo kuluttajille valheellisen hintamielikuvan.Maatalouden tuottajahinnat ovat kahden viime vuoden aikana romahtaneet. Talousvaikeuksissa olevat tuottajat ovat syyttäneet muutoksesta S-ryhmää, joka suurimpana kauppiaana mainostaa näkyvästi elintarvikkeiden halpuuttamisella. S-ryhmän mukaan ruuan hinta-ale on otettu sen omista katteista, ja lisäksi hinnat ovat laskeneet maailmanmarkkinoilla (MT 6.2.).
Hintoja pudottanut ylitarjonta johtui pitkälti EU:n maitokiintiöiden poistumisesta sekä Venäjän viennin sulkeutumisesta. S-ryhmä on silti halpuuttanut tuotteitaan jopa alle sisäänostohintojen. Polkumyynti sekoittaa koko markkinoita ja luo kuluttajille valheellisen hintamielikuvan. Liian halvan ruuan ongelma on, ettei kukaan lopulta tuota sitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
