Hakkuurajoituksista seuraisi hiilivuotoa Euroopan ulkopuolelle
Maailmanlaajuisten päästöjen kannalta on olennaista, miten metsiä käytetään. Hoidetaanko ja uudistetaanko metsiä niin, että ne kasvavat ja nielevät hiiltä mahdollisimman paljon vai annetaanko metsäkadon ja metsätuhojen hävittää metsävaroja?
Jos hakkuita rajoitetaan EU:n alueella, hakkuut siirtyvät maihin, joissa ei metsien uudistamisesta huolehdita yhtä tehokkaasti kuin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Kuva: Petteri KivimäkiVihreän kehityksen ohjelman mukaan Euroopan unionin tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Välitavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2030 mennessä 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Suomen tavoitteet ovat EU:takin kunnianhimoisemmat. Suomen pitäisi olla täysin hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää päästöjen vähentämistä sekä hiilinielujen vahvistamista. EU:ssa ja erityisesti Suomessa metsille on varattu suuri rooli hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Metsät ovatkin merkittävä hiilinielu. Nielun laskennallinen koko vaihtelee hakkuumäärien suuruuden mukaan. Hiilinielujen lisäksi metsät ovat merkittävässä asemassa luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.
Maailmanlaajuisten päästöjen kannalta on olennaista, miten metsiä käytetään.
Suomen tavoite hiilineutraalisuudesta on Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan karkaamassa. Suurin syy Luken mukaan on, että metsiä on hakattu ja tullaan arvion mukaan hakkaamaan Venäjän tuonnin loputtua niin paljon, etteivät ne sido hiilidioksidia riittävästi. Parannuskeinoksi on esitetty muun muassa hakkuiden vähentämistä.
Norjan ympäristö- ja biotieteiden yliopiston tutkimushankkeen alustavien tulosten mukaan EU:n hiilinielutavoitteen saavuttaminen vaatisi metsätalouden nopeaa rajoittamista. Hakkuita pitäisi vähentää jopa 132 miljoonalla kuutiometrillä tavanomaisiin hakkuisiin verrattuna. Neljäsosa vähennyksistä pitäisi tehdä Pohjoismaissa.
Hakkuiden rajoittaminen auttaa tilapäisesti saavuttamaan ilmastotavoitteita, mutta niillä ei olisi merkittävää vaikutusta maailmanlaajuisiin päästöihin, vaan niistä aiheutuisi hiilivuotoa muualla maailmassa. Tutkimushankeen mukaan EU-alueen hakkuusäästöistä kaksi kolmasosaa siirtyisi muualle. Käytännössä hakkuurajoitukset tarkoittaisivat, että EU siirtäisi ympäristö- ja ilmastohaasteita muiden maiden kontolle. Samalla siirtyisi myös metsätalouden taloudellinen hyöty.
Maailmanlaajuisten päästöjen kannalta on olennaista, miten metsiä käytetään. Hoidetaanko ja uudistetaanko metsiä niin, että ne kasvavat ja nielevät hiiltä mahdollisimman paljon vai annetaanko metsäkadon ja metsätuhojen hävittää metsävaroja?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








