Hiililaskenta ajaa Euroopan vielä vaikeuksiin

Puu sitoo kasvaessaan hiiltä. Kasvunsa lopettanut puu ei sido enää lisää hiiltä, mutta toimii hiilivarastona. Kuva: Timo Filpus

Euroopan unionin 27 jäsenmaassa on yhteensä noin 159 miljoonaa hehtaaria metsää, josta lähes 14 prosenttia Suomessa. Suomen pinta-alasta metsää on 74 prosenttia, EU:ssa keskimäärin alle 44 prosenttia ja esimerkiksi Espanjassa vain 37 prosenttia.

Koska puu sitoo kasvaessaan hiiltä tehokkaasti, katseet ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat tiukasti porautuneet metsiin. EU on asettanut tavoitteeksi, että hiilinielujen tulee olla EU:ssa 310 miljoonaa tonnia vuodessa vuoteen 2030 mennessä. Suomen osuus on tästä 17,8 miljoonaa tonnia.

Metsä on kuitenkin muutakin kuin hiilivarasto. Viime vuonna metsäteollisuuden tuotteet kattoivat 16 prosenttia koko tavaravientimme arvosta. Toisin kuin monella muulla vientialalla valtaosa hyödystä jää kotimaahan, koska ala ei ole riippuvainen raaka-aineiden tuonnista. Lisäksi metsäsektori työllistää 65 000 suomalaista, ja reilusti yli puolet Suomen tuottavasta metsätalousmaasta on yksityisten metsänomistajien omistuksessa.

Hiilensidonnan tarpeet on siksi välttämätöntä sovittaa yhteen metsien taloudellisen merkityksen kanssa.

Talouskäytön ansiosta metsien hoito on tehostunut, mikä on kasvattanut hiilinieluja vuosikymmenien ajan. Toisaalta suhdanteiden myötä myös metsien vuosittainen hiilinielu vaihtelee, välillä suurestikin.

Vuoden 2020 jälkeen lisääntyneet hakkuut ovat tehneet maankäyttösektorista Luken tilastojen mukaan kahtena vuonna hiilinielun sijaan hiilen lähteen.

Metsien hiilinielun pienentymisen vuoksi on riski, että Suomi ei saavuta EU:n maankäyttösektorille (lulucf) asettamaa viiden vuoden hiilensidontatavoitetta. Jos näin käy, EU voi määrätä Suomen täyttämään vajeen ostamalla hiilinieluja oman tavoitteensa ylittäneiltä mailta, Espanjalta, Italialta ja Romanialta. (Yle 26.8.)

Kolmikon nostaminen hiilensidonnan mallioppilaiksi saa monen suomalaisen kohottamaan kulmiaan. Maat ovat tyypillisestikin niitä, jotka onnistuvat EU:n rahanjaossa pääsemään aina saamapuolelle siinä missä Suomi on maksajan roolissa.

Vaikka hiililaskenta perustuukin tarkkaan tieteelliseen tutkimukseen, hiilensidontavelvoitteissa ja päästöoikeuksien määrittelyssä kyse on poliittisesta rakennelmasta, jonka rakentamisvaiheessa osa on hoitanut edunvalvontansa huonosti, osa taas oikeinkin hyvin.

Suomi kuuluu suovaltaisena maana alueisiin, joille on langennut ilmastokeskustelussa pahiksen rooli turvemaidensa vuoksi. Samaan aikaan laskelmissa on sivuutettu se tosiasia, että suot sitovat itseensä koko ajan lisää hiiltä ja että soiden pinta-ala kasvaa, jopa kiihtyvään tahtiin, osoittaa Helsingin yliopiston viime syksynä julkaistu tutkimus: pohjoiset suot voivat varastoida lisää hiiltä lähes 900 miljardia tonnia. (MT 9.11.2023.)

Siinä missä erilaiset päästölähteet syynätään poliittisten päätösten pohjaksi tarkkaan ja Suomen perinpohjainen metsäntutkimus tuottaa tätä varten jatkuvasti lisää materiaalia, soiden hiilensidontaa ei Suomen hiilitaseessa oteta huomioon lainkaan.

Asetelmat voivat kuitenkin muuttua. Vaikka Espanja ja Romania olisivatkin päättyvällä laskentakaudella voiton puolella, Euroopan ympäristökeskuksen ennusteen mukaan Espanjassa hiilinielut putoavat vuosina 2020–2030 toistakymmentä prosenttia ja Romaniassa nieluista on leikkautumassa yli neljännes.

Pahin tilanne on Saksassa, jossa metsien ennustetaan vuotavan hiiltä kuluvalla vuosikymmenellä paljon enemmän kuin ne edellisellä vuosikymmenellä sitoivat. Syynä käänteeseen ovat ennen muuta kuivuus-, myrsky- ja hyönteistuhot. (MT Metsä 3/2023)

Euroopassa tullaan taatusti pohtimaan tarkasti, miten tilanteen väistämätön muuttuminen vaikuttaa hiilinielulaskentaan ja -tavoitteisiin.

Kiveen hakatut tavoitteet saattavat ennen pitkää jokaisen maan valtaviin ongelmiin.