15000 euroa kohtuus?
”Maaseudun jätevesisotkut eivät ole ohi.”Maaseudun jätevesisotkut eivät ole ohi. Jätevesiasetus aiheutti viime vaalikaudella poliittisen ongelman ja johti johtavan hallituspuolueen keskustan tappioon eduskuntavaaleissa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta joutui linjaamaan jätevesimääräyksiä.
Asian olisi luullut olevan viimein järjestyksessä, mutta ei. Nyt on tulossa kädenvääntö siitä, pitääkö maaseudulla aina liittyä jätevesiverkostoon, jos kunta on päättänyt viemäröidä jonkin alueen.
Jätevedet voidaan käsitellä kiinteistöissä monella tavalla siten, että ympäristönsuojelun tavoitteet toteutuvat. Järki sanoo, että jokaisen mummonmökin liittäminen viemäriin on kallista ja turhaa.
Jos koko Suomi aiotaan viemäröidä, puhutaan megaluokan investoinnista, joka on kustannuksiinsa nähden täysin tehoton. Taajamissa keskitetty vesihuolto on välttämätön, mutta haja-asutusalueilla siihen ei yleensä ole edes tarvetta.
Kunnat voivat toimia viemäröintihankkeissa hyvin itsenäisesti. Vesihuoltolaki kuitenkin pakottaa kiinteistöt liittymään jätevesiverkkoon, jolloin kunnat voivat pakottaa jopa asiansa hoitaneita talouksia liittymään. Kunta päättää ne toiminta-alueet, joille vesilaitos tai vesiosuuskunta rakentaa viemäröinnin.
Kunta voi kuitenkin antaa vapautuksen, mikäli kustannukset nousevat kohtuuttomiksi.
Oikeuslaitos on nyt linjannut, että 15 000 euron liittymismaksu mahtuu vielä kohtuuden raameihin. Hinta pakkoliitoksesta tuntuu kovalta.
Jätevesiasiasta on syytä jatkaa keskustelua. Viemäröintiohjelma on tuomassa 66 000 kiinteistöä viemärin piiriin. Yksisilmäistä pakottamista parempi vaihtoehto olisi terveen järjen käyttö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
