Pääministeri Sanna Marin valittiin yksimielisesti SDP:n puheenjohtajaksi — Varapuheenjohtajiksi Malm, Mäkynen ja Skinnari
Tampereella on käynnissä SDP:n puoluekokous.Pääministeri Sanna Marin on valittu SDP:n puheenjohtajaksi yksimielisesti väistyvän puheenjohtaja Antti Rinteen tilalle.
"Tähän on johtanut pitkä työ ja monet sattumukset, joita ei ole osannut aavistaa. Pyrin toimimaan sillä tavalla, että voin olla teidän luottamuksenne arvoinen", kiitti uusi puheenjohtaja Marin puoluekokousväkeä.
"Haluan johtaa sillä tavalla, että jokaisen vahvuudet tulevat käyttöön", sanoi tuore puheenjohtaja Marin.
Marin kertoi tiedotustilaisuudessa, ettei hänellä ole tarvetta tehdä radikaaleja muutoksia puolueeseen.
"Itselläni ei ole suunnitelmissa tehdä radikaalia muutosta puolueeseen. Kuluva puoluekokouskausi on ollut sellainen, jota olen odottanut ja haluan jatkaa sitä työtä, jota puolue on tehnyt."
Marin korosti myös yhteistyön merkitystä puolueen puheenjohtajan työssään.
"Puolue ei ole yhden ihmisen tarina vaan teemme sen yhdessä."
SDP:n puoluekokous valitsi puoluesihteeri Antton Rönnholmin jatkamaan tehtävässään yksimielisesti, sillä muita esityksiä puoluesihteeristä ei tullut.
"Lähdemme Tampereelta yhtenäisenä joukkueena", sanoi Rönnholm tiedotustilaisuuden yhteydessä.
Varapuheenjohtajiksi kokouksessa valittiin ensimmäisen kauden kansanedustajat Niina Malm ja Matias Mäkynen sekä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii Malmi, toisena Skinnari ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin Mäkynen.
SDP:n puoluekokous alkoi eilen Tampere-talossa. Paikalla on hieman alle 500 virallista kokousedustajaa.
Klo 9:37 Päivitetty Marinin kommentti sekä puoluesihteerin valinnan tulos.
Klo 10:36 päivitetty varapuheenjohtajaehdokkaat
Klo 12.07 päivitetty Marinin pidemmät kommentit ja Rönnholmin kommentti.
Klo 14.02 päivitetty varapuheenjohtajat
Juttua päivitetään koko ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

