Politiikka

Tuhannet puolustushallinnon työntekijät tekevät jatkossa etätyötä – Antti Kaikkonen haastaa muutkin ministeriöt: "Tarkoittaa mahdollisuuksia joustavampaan arkeen, asumiseen ja perhe-elämään"

Uusi linjaus perustuu puolustusministerin marraskuussa 2019 käynnistämään selvitykseen paikkariippumattoman työskentelyn lisäämisestä.
Kuvat: Jarkko Sirkiä, Jaana Kankaanpää
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) haastaa muut ministeriöt selvittämään etätyömahdollisuuksien lisäämistä.

Puolustusministeriö ryhtyy suunnannäyttäjäksi koronan jälkeiseen Suomeen. Ministeriö tiedotti tiistaina, että puolustushallinto kasvattaa tulevaisuudessa puolella työntekijöidensä etätyömahdollisuuksia.

Kun nykyisellään puolustushallinnon reilusta kahdestatoistatuhannesta työntekijästä 40 prosenttia on pystynyt tekemään etätöitä, jatkossa määrä nousee 60 prosenttiin. Se tarkoittaa, että pysyvämpien etätyömahdollisuuksien piiriin tulee parhaimmillaan tuhansia uusia puolustushallinnon työntekijöitä.

Uusi linjaus perustuu puolustusministeri Antti Kaikkosen marraskuussa 2019 käynnistämään selvitykseen paikkariippumattoman työskentelyn lisäämisestä puolustushallinnossa sekä korona-ajan kokemuksiin puolustushallinnossa.

"Pidän tätä merkittävänä askeleena. Aivan tarkkoja lukuja emme pysty vielä sanomaan määrästä, mutta mittaluokka on yli seitsemässä tuhannessa."

Selvityksen tekoon lähdettiin Kaikkosen mukaan innokkaasti.

"Selvitys laitettiin liikkeelle jo ennen korona-aikaa. Koronan myötä on saatu tärkeitä käytännön kokemuksia etätyöstä ja ne ovat rohkaisseet menemään eteenpäin."

Puolustusministeriön etätyöselvitys on valtionhallinnossa uudenlainen pelin avaus. Etätyötä edistetään kaikissa Puolustusvoimien hallintoyksiköissä.

"Toivon, että puolustushallinto voi näyttää näin myönteistä esimerkkiä. Muut ministeriöt voivat itse arvioida voisiko etätyötä lisätä. Tiedän, että koronan aikaan muissakin ministeriöissä on ollut liikettä, mutta nyt puhutaan myös pidempiaikaisista uudistuksista. Hallinto voi näyttää esimerkkiä muulle yhteiskunnalle."

Aivan kaikkia töitä ei etänä pystytä puolustushallinnossakaan tekemään.

"Itse puolustusministeriön osalta näyttää siltä, että kaikki tehtävät ainakin osin ovat mahdollisia suorittaa etänä. Puolustusvoimissa on tehtäviä, joita ei etänä pysty hoitamaan. Esimerkiksi varusmiesten koulutus ei oikein etänä onnistu."

"Joka tapauksessa selvityksessä todettiin, että valtaosa, noin 60 prosenttia on mahdollista. Näissä on tarkoitus edetä."

Monia töitä kuitenkin pystytään jatkossa tekemään joustavasti sijainnista riippumatta.

"Puolustusvoimissa on satoja erilaisia tehtävänimekkeitä, joissa etätyö onnistuu. Erilaiset suunnittelu- ja asiantuntijatehtävät. Etäyössä tarvitaan aina myös hyvää johtamista ja siihen on tärkeää kiinnittää huomiota."

Selvityksen perusteella etätyöskentely on vaikuttanut positiivisesti henkilöstön jaksamiseen, työn imuun ja yleisesti työn tekemiseen. Sen on myös koettu edistäneen työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.

Kaikkonen muistuttaa, että etätyö on työntekijän kannalta merkittävää.

"Tarkoittaa mahdollisuuksia joustavampaan arkeen, asumiseen ja perhe-elämään. Tunnettuahan on, että osa puolustusvoimien töistä edellyttää liikkumista ja muuttojakin. Etätyö varmasti helpottaa tässäkin."

Puolustusministeriön marraskuun ensimmäiselle päivälle päivätty uusi etätyöohje koskee myös koronapandemian jälkeistä aikaa.  Etätyötä voidaan tehdä paikasta riippumatta edellyttäen, että työn tekemisen paikka ja olosuhteet täyttävät puolustusministeriön vaatimukset turvallisuuden ja salassapidon osalta.

Lue lisää

Liikenteen tiekartta lupaa jokaiselle jotain

Kyläkauppa luo uskoa tulevaan: ”Etätyöntekijöillekin olemme kiinnostavampi paikka, kun oma kauppa avaa ovensa”

Kaatuuko hallitus polttoaineveroon? – Puheenjohtaja Saarikko: Keskustalle on "reunaehto", ettei veroa koroteta

Jari Leppä: Korona näytti, kuinka vahvat Suomen maatalous- ja metsäsektori ovat – "Hajautettu tuotantorakenne ja harva asutus ovat osoittautuneet yhteiskuntamme palomuuriksi"