Hallitusrintamasta livenneet Hoskonen ja Kettunen vannovat edelleen keskustalaisuuden nimeen
EU:n elpymispakettia vastaan äänestäneet Hannu Hoskonen ja Tuomas Kettunen eivät halua spekuloida, minkälaisia sanktioita keskustan eduskuntaryhmä heihin mahdollisesti kohdistaa.Keskustan kansanedustajat Hannu Hoskonen ja Tuomas Kettunen lipesivät hallitusrintamasta ja äänestivät tänään tiistaina EU:n elpymispakettia vastaan.
Sekä Hoskonen että Kettunen toteavat MT:lle, että aikovat kuitenkin pysyä keskustan riveissä.
"Minä olen koko elämäni ollut keskustalainen. On mahdoton kuvitella mitään muuta ratkaisua", Hoskonen kommentoi.
Myös Kettunen kokee edelleen keskustalaisuuden omakseen. Hän ei usko, että tämä äänestys repisi keskustan välejä.
"Keskusteleva keskusta on paras."
Kumpikaan ei ota kantaa puolueen sanktiomenettelyyn. Sen päättävät muut.
Hoskonen korostaa, ettei hänellä ole henkilökohtaisesti mitään yhtäkään edustajaa tai puoluetta vastaan.
"Minua harmittaa ja pelottaa, ettei kunnioiteta EU:n liittymissopimusta. Omilla päätöksillä puretaan liittymissopimuksen pykäliä, jolloin sopimus ei takaa enää suojaa."
Myös Kettuselle pakettia vastaan äänestäminen oli periaatteellinen kysymys.
"Kukaan ei halua velkaunionia. Nyt otetaan yhteistä velkaa, minkä ei pitäisi olla mahdollista"; Kettunen kommentoi.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


