Analyysi: Nyt se traaginen loppu alkoi – Natolla on muita vakavampia huolia kuin Suomen ja Ruotsin jäsenyys

Kiovalaisia hakeutui torstaina suojaan metroasemille. Osalla väestä oli matkalaukkuja mukanaan. Kuva: Daniel Leal

Ainakin yhden asian me nyt tiedämme.

Viime vuoden lopussa, uhittelunsa alkuvaiheessa, Venäjä puhui "sotilasteknisistä toimista". Niistä vaoirtettiin, jos USA:n ja Naton vastaukset Kremlin etupiirivaatimuksiin eivät ole tyydyttäviä.

Sotilastekniset toimet tarkoittavat laajamittaista hyökkäystä – itsenäisen Ukraina-nimisen eurooppalaisen valtion miehittämistä.

Ei sen enempää eikä vähempää.

Muihin presidentti Vladimir Putinin aloittamaan sotaan liittyviin polttaviin kysymyksiin on toistaiseksi kovin vähän tyhjentäviä vastauksia.

Nyt se "traaginen lopputulos", johon presidentti Sauli Niinistö viime sunnuntaina MT:n haastattelussa viittasi, on alkanut ja presidentin varoittamia vakavia seurauksia tulee vääjäämättä.

Moskova haluaa tehdä lopun itsenäisestä länteen pyrkivästä Ukrainasta. Siihen kaikki nyt viittaa. Mutta kukaan ei vielä tiedä, miten se käytännössä toteutetaan.

USA:n, Naton ja EU:n kannalta oleellinen kysymys on, mitä asialle voidaan tehdä nyt ja onko jonkinlainen neuvotteluratkaisu jossain vaiheessa mahdollinen?

Sotilaallista apua Ukrainan on USA:lta ja Natolta turha odottaa. Sitä ei tule, jos sota ei leviä Natoon kuuluviin Itä-Euroopan maihin.

Pakotteet, olivat ne sitten kuinka rajuja tahansa, eivät pysäytä Putinia vielä pitkään aikaan.

Ja kaikki se, mitä tähän mennessä ennen hyökkäystä ehdittiin tehdä, on yhdentekevää. Todennäköisesti, myös tänään ja lähipäivinä käynnistettävien pakotteiden vaikutukset jäävät syttyneen sodan kannalta olemattomiksi.

Venäjän sulkeminen pois kansainvälisestä SWIFT-maksujärjestelmästä olisi raju toimi.

Se kaventaisi Putinin taloudellista liikkumavaraa ratkaisevasti, mutta se aiheuttaisi myös massiivisen kansainvälisen markkinashokin.

Dollareilla käytävä öljy- ja kaasukauppa Venäjän kanssa pysähtyisi käytännössä kokonaan, jos maa jäisi SWIFT:in ulkopuolelle.

Moskovalla on runsaasti, mutta ei loputtomasti reservejä. Sotakoneen pyörittämiseen tarvittavat rahat loppuisivat suhteellisen, mutta eivät välttämättä riittävän nopeasti.

Samaan aikaan erityisesti venäläisestä energiasta riippuvainen Eurooppa olisi erittäin suurissa vaikeuksissa.

On hyvin vaikea sanoa, voidaanko sota pysäyttää alkuunsa jonkinlaisella diplomaattisella ratkaisulla?

Varmasti sellaista tavalla tai toisella yritetään, mutta todennäköisesti Putin suostuu keskustelemaan vasta, kun hän on päässyt tavoitteeseen, jota me emme tunne.

Tässä vaiheessa on myös vaikea kuvitella, että Ukrainan sotavoimat pystyisivät estämään tai edes jarruttamaan tuon tavoitteen saavuttamista.

EU:ssa yksi akuuteista haasteista on jo käynnistynyt pakolaisvirta Ukrainasta naapurimaihin, erityisesti Puolaan?

Kaikilla on muistissa vuoden 2015 pakolaiskriisi ja sen seuraukset. Nimenomaan itäeurooppalaiset jäsenmaat eivät suostuneet silloin eivätkä ole suostuneet vieläkään minkäänlaisiin pakolaiskiintiöihin.

Miten käy nyt? Ovatko sotaa pakenevat ukrainalaiset eri asia?

Aavistelen ja hartaasti toivon, että ovat, vaikka se globaalissa katsannossa näyttää rumalta.

Muutama päivä sitten kyselin analyysissäni, olisiko länsi voinut viime vuosina tai vähän pidemmässä juoksussa tehdä jotain toisin? Jotain, jolla tämä traaginen lopputulos olisi voitu estää?

Täällä Brysselissä eri maiden konkaridiplomaatit ja virkamiehet, joilla on EU-kokemuksen lisäksi myös hyvä Venäjä-tuntuma, ovat taustakeskusteluissa vastanneet hyvin yksimielisesti, ei.

1990-luvun lopulta lähtien Venäjää on kuulemma huonolla menestyksellä yritetty kaikin mahdollisin keinoin kytkeä mukaan kaikkeen mahdolliseen.

Jossain vaiheessa näistä yrityksistä luovuttiin. Viimeksi kuluneiden parin vuoden aikana tehdyt uudet aloitteet, tulivat MT:n lähteiden mukaan liian myöhään. Putinin sotajuna oli jo lähtenyt asemalta.

Historioitsijoiden tehtäväksi jää selvittää, pitävätkö nämä arviot paikkansa.

Entä sitten Suomen asema, joka nousi ennen sodan syttymistä esille useaan otteeseen ja useimmiten meistä riippumatta?

On selvää, että meidän pitää muiden mukana varautua nyt pahimpaan. Ja tuo pahin on hyvin moniulotteinen asia.

Kriittistä Nato-keskustelua voi hyvin käydä, mutta oletan, että Natolla on nyt muita huolia kuin Suomen tai Ruotsin Nato-jäsenyys.

Se kuulostaa karulta, mutta niin se on.

Ukrainasta voimme oppia sen, että jos vastaava tapahtuisi meillä, meidän olisi selvittävä yksin.

Nato-kumppanuuden konkreettisesta jalkautumisesta kriisitilanteessa meillä ei ole takeita. Ja se EU-solidaarisuus, jota komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, ehti jo käydä Helsingissä jakamassa, olisi jotain muuta kuin sotilaallista. Jos ylipäätään olisi.