Kolumni

Avohakkuu- ja ikimetsäkeskustelu lyö herkästi kipinää

Näyttelijä Jussi Vatanen huomasi, että suomalainen metsäkeskustelu on ääripäiden värittämää.

No niin, tässä sitä ollaan. Otin vastaan MT Metsän kolumnistin pestin positiivisin mielin. Ajattelin, että minulla jos kenellä on sanottavaa metsästä. Maalaispoika, kasvanut metsän keskellä. Metsän­istutus on tuttua puuhaa ja raivaussaha tottelee. Melkein kaiken vapaa-aikani vietän Pohjois-Helsingin metsissä ulkoillen, juosten ja hiihtäen. Kokonaisvaltaista, tiedostavaa perspektiiviä metsäasiaan pitäisi löytyä.

Positiivisuus haihtui nopeasti. Että pitäisi osallistua metsäkeskusteluun! Kuulosti suorastaan pahaenteiseltä. Luontoarvot vastaan kansantalous. Avohakkuu vastaan ikimetsä. Metsänomistajat vastaan luontoaktivistit. Minkä tahansa näkökannan valitsisinkaan, pitäisi heittäytyä mukaan, ääripäiden värittämään, nettihuutelijoiden synkän poleemiseen poterontuunaukseen. Melko hapokasta soppaa tällaiselle keskitien ihmiselle. Menee yöunet ja ruostuu hyvä lusikka.

Piti hakea vertaistukea. Keksin ajatuksen lähettää parille kymmenelle tuttavalle sähköpostia ja kysyä heidän metsä­suhteestaan. Mitä metsä merkitsee, mitä haluaisit tietää metsästä? Otannaksi valikoitui eri-ikäisiä tuttuja, eri yhteyksistä ja eri aloilta. Ilahduttavan monet vastasivat.

Ei liene yllätys, että suomalaiset viihtyvät metsässä. Eri tavoin luonnossa liikkuminen, eräily ja luonnon antimien hyödyntäminen tuntuivat olevan kaikille jollain tapaa tuttua. Oli hauska huomata, miten vuodenaikojen vaihtumista korostettiin. Metsään ei helpolla kyllästy, koska olosuhteet muuttuvat vuodenkierron mukaan.

Tämän otannan perusteella suomalaiset ovat verrattain hyvin perillä metsän omistamisen mahdollisuuksista ja haasteista. Monelta löytyi omakohtaisia kokemuksia ruohonjuuritason töistä, istutuksista ja risusavotoista. Aikaisempien sukupolvien työtä Suomen metsissä arvostetaan – historia on meissä läsnä.

Metsän taloudellinen arvo ymmärretään, mutta samaan aikaan ollaan kiinnostuneita suojelusta. Erilaisista metsänhoitotavoista kaivataan lisää tietoa. On väliä, että missä ja miten hakataan.

Onko siis niin, että metsäkeskustelussa on ainakin yksi fakta, josta on olemassa jonkinlainen konsensus? Metsä on meillä vain lainassa, ja sen tulevaisuudesta me, nykyiset sukupolvet, olemme vastuussa.

Suomalaisilla on näköjään myös korkeampaa ymmärrystä metsäteollisuuden tuotekehittelyn mahdollisuuksista. Siitä, kuinka uusilla sellujalosteilla ja puuinnovaatioilla voidaan kenties vähentää öljy- ja hiilipohjaisten materiaalien käyttöä ja siten saada metsälle arvonnousua.

Myös luonnonsuojelualueiden lisääminen koetaan metsien arvon kasvattamisena. Luontomatkailu on tulevaisuuden metsäala.

Sain myös myötätuntoa omalle kokemukselleni metsäkeskustelun eripuraisuudesta. ”Hyvää, faktapohjaista, riehaantumatonta keskustelua metsien käytöstä ja tulevaisuudesta tarvitaan näinä ilmastonmuutoksen ja tehdasinvestointien aikana”, kirjoitti eräs tuttavani. Kiitos. Samaa mieltä.

Mutta ennen kaikkea minulle kävi selväksi, että metsästä on mahdoton puhua ilman aistihavaintoja. Oli kyseessä kaupunkimetsä, oma harrastepalsta tai kansallispuiston vaellusreitti, niin metsä on paikka, jossa aistit ovat käytössä. Metsä tuntuu. Sain luettavakseni hurmaavia omakohtaisia metsätarinoita siitä, miltä suo tuoksuu, tai nuotio. Miten jokin maisema tuottaa aina tietyn tunteen. Miltä oma lempikoivikko kuulostaa ja miten metsäretken kahvitauko voi olla kesän kohokohta. Tai miltä tuntuu makoilla yksin kanervikossa ja latvoissa humisee tuuli.

Metsän tuottamat aistielämykset herättävät muistoja, laittavat tunteet liikkeelle. Jokaisella lienee omat yksityiset metsään liittyvät tunnekokemuksensa, joita toiset eivät voi kokea täysin samalla tavalla. Tunnehan on aina oma. Ei sitä muut voi arvostella, arvottaa tai aina oikein ymmärtääkään. Metsä menee tunteisiin.

Olisiko niin, että metsästä puhuttaessa ne ovat juuri nuo tunteet, jotka sitten herkästi iskevät kipinää. Joten olkoon niin, ekologisesti kestävä, ruostumaton puulusikka kauniiseen käteen, faktat muistaen, ilman riehaantumista, mutta tunne edellä ja aistit auki kohti keskitien metsäkeskustelua.

Kirjoittaja on näyttelijä, joka paiskii osa-aikatöitä kotitilallaan Sonkajärvellä.

Lue lisää

Enää ei isä kiellä puimurihommiakaan – Jussi Vatanen Sonkajärven Sukevalta viljelee nyt kotipeltojaan

"Samaistuin voimakkaasti Pasin tarinaan" – Jussi Vatanen alkoi selvitellä heti Metsäjätin luettuaan, kellä on sen elokuvaoikeudet

ravit EL Catwalk paikasta huolimatta

EU haluaa hallita sinun metsiäsi