Kolumni

Ulos ja tulille!

Ulkokokkailuun löytyy jos jonkinlaisia vaihtoehtoja, kirjoittaa MT:n toimituspäällikkö Jussi Martikainen

Paras kevät on käynnissä. Siksi on korkea aika siirtyä ruuanlaitossa hellan kulmalta vaihteeksi ulkoilmaan.

Ulkona kokkaaminen sopii tietysti kaikkiin vuodenaikoihin, vaikka useimmille grillikausi alkaa vasta ilmojen lämmetessä.

Konstit ovat monet. Pihoilta ja varastoista löytyy sähkö-, kaasu- ja hiiligrillejä sekä monenmoisia savustuspönttöjä ja muurikkapannuja. Oiva keittiö syntyy ihan tavallisen nuotiopaikankin ympärille.

Grillauksessa pätevin on tietysti avotuli. Kyläreissuilla olen nähnyt hienoja, itse muurattuja ulkokeittiöitä niin luonnonkivistä kuin vanhoista tiilistäkin.

Kun rätisevä tuli lämmittää yhdessä kevätauringon kanssa, kelpaa siinä herkkuja kypsennellä.

Oman pihakeittiön muuraus jäi toistuvasti hyvien aikomusten asteelle, ja katse alkoi harhailla valmisgrilleihin rautakauppojen pihoilla.

Kun paikallinen kauppias lopulta tyrkytti esittelykappaletta puoleen hintaan kotipihaan tuotuna, kaupat syntyivät heti.

Valuelementeistä koottu, peltihuuvalla katettu grilli on pohjoiskarjalaista tekoa. Sen tulen ja hiilloksen korkeutta – siis lämpöä – voi säätää kammesta veivaamalla. Toimiva peli, sanon!

Makkara on grillauksen perusyksikkö. Laajentaa voi erilaisiin lihoihin, kaloihin, vartaisiin, perunaan, sipuliin ja muihin kasviksiin. Ulkokokkaus on reilua ja suurpiirteistä hommaa, mausteet eivät karise lattialle.

Ulos ja tulille voi korona-aikana kutsua turvallisesti muitakin. Viimeksi naapurit toivat kasvisvartaiden lisäksi erinomaisia ruokajuomiakin!

Kirjoittaja on MT:n toimituspäällikkö.

Lue lisää

Helpot broilerivartaat

Nuotio ei paperia kaipaa

Halloumin hävikki grillissä on varmaan puolet – siksi rakennan halloumin kestävän grillin

Korona toi kotiin keskiaikaisen meiningin