Kommentti

Uutistausta: Onko Hevosopiston umpisolmu jo mahdoton avata?

Hevosopiston tilanne on varoittava esimerkki yhteiskunnassa yleistyvän kuplautumisen tuhovoimasta, sillä se vie äärimmillään kyvyn keskusteluun ja normaaliin yhteistyöhön. Nyt koulutusyhtiön tulevaisuudesta keskustellaan vain julkisuuden ja juristien voimin.

Yhtiömuotoinen Hevosopisto on perustettu Ypäjälle vuonna 1994. Samaan aikaan Suomi yritti saada nokkaansa pinnalle historian syvimpiin kuuluvasta lamasta. Se on toiminut osakeyhtiönä yli 26 vuotta.

Viime kuukausia katsoessa on pakko pohtia, eikö noina vuosina ole opittu mitään. Missä on omistajapolitiikka ja osakeyhtiölain tuntemus?

Hevosopiston tilanne on 1980-luvulta alkaneella työurallani oudoin näkemäni työpaikkakuvio.

Sen eriskummalliset piirteet pistävät miettimään, eletäänkö nyt oikeasti 2020-lukua vai ollaanko tehty paluu jonnekin 1970–80 -lukujen ilmapiiriin. Se oli aikaa ennen kattavaa työterveydenhuoltoa ja nettiä, josta etsiä tietoa, kuinka toimia työsuojeluongelmissa.

Se oli myös aikaa, jolloin valtiolla oli pullea kirstu ja omista laitoksista pidettiin huolta.

Hevosopiston henkilökunta on voimakkaasti jakautunut suhteessa siihen, miten he kokevat opistoa johdetun viime vuosina tiukan talouskuurin aikana.

Suurin osa henkilöstöstä osoittaa olevansa tyytyväisiä nykyisen valitun toimintalinjan kanssa. Osa kokee huonoa johtamista ja pahaa oloa, jolle on varmasti perusteensa.

Aluehallintoviraston tutkinta selvittää osaltaan aikanaan, mistä tällä viikolla tehdyssä valituksessa on todella kysymys ja onko koulutusyhtiön työsuojelussa todella moitittavaa. Silti tarvitaan aikaa ja systemaattista työtä, että haavat saadaan parantumaan.

Hyvinvointi ei ole vain esimiesten vastuulla, vaan siihen vaikuttaa jokainen. Tämä on korostunut ainakin itselleni, mitä kauemmin olen töitä tehnyt.

Ongelmista on tärkeintä puhua aina ensiksi esimiesten ja luottamushenkilöstön kanssa. Eivät ne ratkea ulkopuolisten sanansaattajien, kylänmiesten ja -naisten, puolue- tai harrastuskavereiden eikä liioin juristien tai kiristäjien avulla.

Demokratia toimii siis työyhteisössäkin vain, jos kaikilla on oikeuksien lisäksi myös kyky ja halu kantaa oikeuksien kanssa tuleva vastuu.

Samaa otetta kaipaisi nyt pikaisesti myös kaikilta omistajilta.

Hevosopisto on pelottava esimerkki siitä, mihin suomalainen yhteiskunta on menossa, jos isoja asioita hoidetaan ensin sähköpostilomakkeilla ja seuraava vaihe on turvautua lakimieheen. Eikö kuuluisi yrittää keskustella ja selvittää asioita, jos ei kasvotusten niin videopuhelussa?

Kun kahden omistajan hallituksissa tapahtui vuodenvaihteessa merkittäviä henkilöstövaihdoksia, pistää kysymään, eikö se suora keskustelu olisi erityisen tärkeää, kun tullaan uutena mukaan keskeneräiseen, mutkikkaaseen prosessiin. Mikä onkaan tärkeämpää: oman organisaation näkyvyys ongelmien ratkaisussa vai koko yhtiön toimintakyvyn turvaaminen?

On inhimillistä, että omasta työstään huolestuneet työntekijät ovat kääntyneet hevosjärjestöjen puoleen, koska heillä on siellä tuttuja. He ovat myös selvästi saaneet huolilleen ymmärrystä.

Onko tällainen toimintatapa pitkällä juoksulla työyhteisön etu? Ei ole. Kuten on nähty, se aiheuttaa ongelmien mutkistumisen ja pitkittymisen. Asioista ei puhuta siellä, missä niistä pitäisi puhua eli työyhteisön sisällä.

Toimittajana olen ennen kaikkea huolissani tällaisesta kuplautumisesta, kuplien keskinäisestä kiistelystä ja siitä, mitä se aiheuttaa laajemmin koko yhteiskunnan toimivuudelle. Se rikkoo keskinäistä luottamusta eikä johda yhteiseen hyvään.

Hevosalalla tämä on erityisen tärkeää, koska muun yhteiskunnan murros pakottaa alan kaikkia toimijoita joka tapauksessa muutoksiin.

Hevosopistolla ollaan nyt niin umpisolmussa, jossa koulutusyhtiön hajoaminen alkaa näyttää todennäköisemmältä kuin sen jatko.

Yhtiön talous tuskin ehti nousta konkurssin partaalta, kun korona painaa sitä uudelleen alaspäin. Kaikki ylimääräinen toiminta kuten kiistely lakimiesten välityksellä, hallinnon lisävaateet, ylimääräiset auditoinnit ja tutkimukset syövät muutenkin ohutta taloutta.

En malta olla toteamatta, että itse olisin sijoittanut juristien sijaan rahaa ensisijassa siihen, että henkilöstön koulutus ja sisäinen hyvinvointityö saadaan todelliseen vauhtiin. Kun koko sopassa kai on juuri siitä kysymys?

Omistajat ovat riitaantuneet. Haluaako valtio jatkaa konkurssikypsässä yhtiössä, jossa muut omistajat eivät välitä tai osaa katsoa kokonaistilannetta?

Silloin edessä on kenties ratkaisu, joka aiemminkin oli kertaalleen esillä: Ypäjän hevosopetus jatkuu, mutta osana Hämeen ammattikorkeakoulua.

Kuinka siinä tapauksessa jatkuu hevosurheilun valmennuskeskuksen toiminta? Onko siihen rahkeita Hippoksella ja SRL:llä, jos koulutusyhtiön koko iso, korjausvelkainen rakennuskanta jaetaan oppilaitoksen ja valmennuskeskuksen kesken?

Miten käy kuntien ja ennen kaikkea Ypäjän? Työpaikkoja katoaa. Kiinteistökanta ja laajojen hevosurheilualueiden ylläpito lankeaa väkisin viime kädessä opiston kotikunnan syliin.

Hevosopiston sisäinen kiistely alkoi purkautua kolmisen vuotta sitten. Sen aikana meitä lehdistön edustajia on ainakin yritetty ja jopa suorastaan onnistuttu käyttämään oman, suppean edun välikappaleina.

Vyyhdissä huhupuheet, omat tulkinnat ja todellisuus ovat sekoittuneet tavalla, josta on vaikea saada otetta saati hahmottaa todellisia syitä ristiriitoihin.

Keskeisin ongelma on kuitenkin suoran keskustelun puute. Asianosaiset eivät ole kysyneet suoraan siltä tai niiltä henkilöiltä, jotka asioista opistolla nykyisin vastaavat ja tietävät. On vain lähdetty esittämään eteenpäin omia tulkintoja. Kuten tiedämme, puskaradio aina vielä muuttaa tarinaa - eikä suinkaan oikeaan suuntaan.

Olen useamman kerran parin viime vuoden aikana kirjoittanut hevosalaa koskevan kommenttiin, että keskinäisessä nokittelussa ei ole voittajia vaan pelkästään häviäjiä. Keskinäinen kinastelu syö voimia, vie aikaa ja sitä paitsi tekee hallaa hevoselle ja elinkeinoille sen ympärillä. Muu yhteiskunta menee silti omaa tietään, eikä epäluulo hevosalan toiminnan hämäräperäisyyttä kohtaan taatusti vähene.

Hevosopiston tapauksessa tämä on erityisen totta. Häviäjiä tulevat olemaan kaikki - niitä (Hevosopiston ja sen omistajien) ulkopuolelta käytettäviä juristeja lukuun ottamatta.

Lue myös:

Jakautunut tilanne Hevosopiston henkilöstön sisällä nyt aiempaa selvempi – henkilöstötutkimus todistaa enemmistön tyytyväisyyttä, 16 henkeä teki kantelun työsuojelusta

Sekava tilanne Hevosopiston ympärillä jatkuu – henkilöstötutkimus antaa myönteistä signaalia mutta johto saa lukea uutisista kantelusta Aviin

Hevosopisto olisi joutunut konkurssiin kolmessa vuodessa – ongelmien taustalta paljastuu heikkoa hallintoa ja erikoista toimintakulttuuria

Ensin jakautui Hevosopiston henkilökunta, nyt myös omistajat – MT:n kysely: Omistajaohjauksesta kirjattu linja vain valtiolla

Hevosopiston johto ja omistajat kokoustivat torstaina yli kolme tuntia – vaatimuksia erityistilintarkastuksesta ja ylimääräisestä yhtiökokouksesta ei hallituksen puheenjohtajan mukaan tehty

Hevosopistolla henkilöstön kahtiajako – HU väittää: Koulutusyhtiötä johdetaan pelolla, Opiston johto: enemmistö ei koe ongelmia

Pakkosopeutus toi uuden alun Hevosopistolle – "Ulkopuolisen avun varaan ei voi rakentaa"

Suomenhevonen ja Siittolanmäen kiinteistöt kuuluvat kansallisiin aarteisiin – Hevosopistolla ei ole kuitenkaan rahoitusta niiden säilyttämiseen

Lue lisää

Uutistausta: Hevosopistolla ratkaisujen maanantai – "ongelmat eivät katoa, vaikka johtoon tulisikin vaihdoksia"

Hevosopiston talouskamppailu jatkuu toista vuosikymmentä – ainakin kuudet yt-neuvottelut sitten vuoden 2013

Oletko mukana joukossa vai sen ulkopuolella? Mistä syntyy yhteisöllisyys?

Hevosopiston johto tehnyt vuorostaan valituksen Aviin ja myös rikosilmoituksen poliisille