Uutiset

Ensin jakautui Hevosopiston henkilökunta, nyt myös omistajat – MT:n kysely: Omistajaohjauksesta kirjattu linja vain valtiolla

"Tietyt omistajat ovat ottamassa itselleen sen yleistoimivallan, joka kuuluu osakeyhtiölain mukaan hallitukselle", ihmettelee koulutusyhtiön hallituksen puheenjohtaja Thomas Stenius.
Jarno Mela
Hevosopiston ympärillä jatkuu kuohunta. Ensin omistajiin vedottiin ohi toimivan johdon ja hallituksen väitteillä henkilöstön huonosta johtamisesta ilman, että niille löytyi työterveydenhuollosta tai tyosuojelusta selviä todisteita. Nyt omistajista osa hakee julkisuuden kautta uutta yhtiökokousta ja lisäselvityksiä.

Hevosopiston tilanne on vaikeutunut entisestään. Kolme koulutusyhtiön omistajista, Suomen Ratsastajainlitto (SRL), Suomen Hippos ja Ypäjän kunta, puuhaavat uuden yhtiökokouksen kutsumista.

Kaikki omistajat eivät ole ottaneet suoraan yhtiön hallitukseen yhteyttä ja ilmaisseet tyytymättömyyttään selvitykseen, jonka hallitus teetti huonoa johtamista ja henkilökunnan jakautunutta tilannetta koskeneista väitteistä (MT 30.11.). Sen sijaan kolmikko kertoi asiasta viime perjantaina Hevosurheilu-lehden uutisessa.

Hevosopiston hallituksen puheenjohtaja Thomas Stenius hämmästelee syntynyttä tilannetta.

"Tietyt omistajat ovat ottamassa itselleen sen yleistoimivallan, joka kuuluu osakeyhtiölain mukaan hallitukselle. Edetään vähän siihen tyyliin, että minä olen omistaja eli minä saan päättää. Mutta ei se lain mukaan ihan niin ole", Stenius kommentoi.

Hän kertoo keskustelleensa yhtiön tilanteesta valtio-omistajan kanssa. Hippos ja Jokioinen ovat esittäneet kirjallisesti kysymyksiä. SRL ja Ypäjä sen sijaan ovat ilmaisseet tyytymättömyyttään ja selvitystarpeitaan vain Hevosurheilun palstalla.

Hevosopiston hallitus kokoontui tiistaina. Toimiva johto esitti jo syyskuussa, että Aluehallintovirastolta pyydetään erillistarkastus siitä, miten työsuojeluasiat on hoidettu. Tämä selvitys päätettiin nyt pyytää.

Toimiva johto ja hallitus päättivät kesällä tilata Taloustutkimukselta henkilöstötutkimuksen, jota tehdään paraikaa.

MT kysyi alkuviikolla kaikilta omistajilta niiden tyytyväisyyttä hallituksen toimiin koulutusyhtiön työilmapiirin selvittämiseksi. Valtio-omistaja ja Forssan kaupunki ovat tyytyväisiä hallituksen toimiin. Ne haluaisivat antaa hallitukselle ja toimivalle johdolle työrauhan tehdä jo sovittuja toimia työhyvinvoinnin eteen.

"Hallitus on toiminut aiemmin valitun strategian mukaisesti. Nykyinen hallitus on edellyttänyt toimivalta johdolta toimenpiteitä esitettyjen väitteiden johdosta ja niihin on ryhdytty", vastaa hallitusneuvos Rami Sampalahti opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM).

OKM vastaa valtion omistajaohjauksesta Hevosopiston osalta.

Sampalahden mukaan toimiva johto tekee parhaansa vaikean taloustilanteen ratkaisemiseksi ja hallitus toimii yhtiön omistajien yhdessä hyväksymän strategian mukaan eikä vaihtamiselle ole perusteita.

Hippos ja SRL sekä Ypäjä haluavat riippumattoman selvityksen tilanteesta mukaan lukien auditoinnin. HIppos haluaa lisäksi teetettäväksi erityistilintarkastuksen sekä koolle ylimääräisen yhtiökokouksen. Myös Ypäjä haluaa lisäselvityksiä ja ylimääräisen yhtiökokouksen.

Hippos toistaa vastauksessaan MT:lle kannan, jonka sen hallitus otti Hevosopiston tilanteeseen jo ennen Hevosopiston hallituksen tilaisuutta, joka pidettiin siis 26. marraskuuta. Hippos kertoo lähettäneensä muille omistajille kyselyn, jonka vastauksia sen hallitus arvioi perjantaina.

SRL:n tuleva puheenjohtaja Marjukka Manninen kertoo, että SRL:n hallitus käsitteli Hevosopiston tilannetta viikko sitten maanantaina ja totesi, etteivät Hevosopiston hallituksen vastaukset ole riittäviä.

SRL aikoo käsitellä hallituksessa muita mahdollisia vaatimuksiaan vielä ennen Hippokselle vastaamista. Yksi niistä voi olla Aluehallintoviraston selvityksen vaatiminen, jollaisen Hevosopisto nyt siis aikoo jo hankkia.

Molemmat hevosjärjestöt omistavat Hevosopistosta neljänneksen samoin kuin valtio. Seudun kolme kuntaa, Forssa, Jokioinen ja Ypäjä, omistavat yhdessä neljänneksen.

"Emme voineet (26.11. pidetyn) tiedotustilaisuuden jälkeen olla varmoja, että olemme saaneet kokonaiskuvan asiasta ja että valitut toimenpiteet johtaisivat tilanteen ratkaisemiseen", vastaa Ypäjän kunnanjohtaja Tatu Ujula MT:n kyselyyn.

Kunta haluaa myös keskusteluun Hevosopiston strategiset valinnat. Yhtiön strategia on ollut voimassa vuoden 2018 kesästä.

Ypäjää edustaa hallituksessa tekninen johtaja Jouko Käkönen ja Hipposta järjestön entinen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen. Tämän saatua potkut toukokuussa, Hippoksen hallitus päätti, ettei se vaadi Hevosopiston ylimääräisen yhtiökokouksen pitämistä uuden hallitusjäsenen nimeämiseksi,

SRL:oa on koko kuluvan kauden edustanut toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.

Forssan kaupungin puolesta vastaa kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, joka korostaa kommentoivansa tilannetta omina näkemyksinään. Hän on myös tuore Hevosopiston hallituksen jäsen.

"Koska hallitusjäsenyyttä on takana vain puoli vuotta, pystyn omasta mielestäni lähestymään asioita objektiivisesti ilman tunteen ja intohimojen paloa. Minusta keskeinen asia on se, että opisto on osakeyhtiö ja osakeyhtiöitä sitoo oma laki", hän muistuttaa.

Kesäniemen mukaan Hevospiston hallituksen ja johdon pitämä selvitystilaisuus oli avoin ja osoitti halua selvittää asiat.

Samaan suuntaan viittaa Suomen Ratsastajainliittoa (SRL) vielä kaksi viikkoa johtava Mikael Forstén. Hän

ei ole Hevosopiston ympärille kehkeytyneestä tilanteesta mielissään.

"En ole tämäntyyppisen toiminnan kannalla. Se, mitä SRL on tekemässä, ei ole se hallitus, jonka puheenjohtajana minä olen ollut", Forstén sanoo viitaten tulevan puheenjohtajan päätökseen viedä asia julkisuuteen ennen kuin siitä oli kerrottu yhtiön hallitukselle.

"Tunnen Thomas Steniuksen 30 vuoden ajalta, ja hän on erittäin tunnollinen ja rehellinen ihminen. Voin erehtyä, mutta minulla on luottamus siihen tekemiseen, jota Hevosopistolla on hänen johdollaan harjoitettu", hän sanoo.

Forsténin puoliso Noora Forstén on myös Hevosopiston hallituksen erillinen henkilöjäsen.

Mikael Forstén ehti solmia marraskuun alussa sopimuksen Hevosopistoon kuuluvan hevosurheilun valmennuskeskuksen kanssa. Hän olisi aloittanut sen urheilupäällikkönä projektityyppisellä, osa-aikaisella sopimuksella.

Kun Hevosopiston ongelmat pulpahtivat täyteen pintaan, Forstén vetäytyi. Hän toteaa MT:lle, että yhtiön nykyisessä tilanteessa ei olisi ollut mahdollista tehdä niitä töitä, joita oli suunniteltu.

MT teki juuri ennen tiistaina pidettyä Hevosopiston hallitusta kaikille omistajille sähköpostikyselyn. Siihen vastasivat lyhyen ajan puitteissa kaikki muut paitsi Jokioisten kunta.

MT:n kysely osoitti, että vain valtiolla on Hevosopistoa koskeva omistajaohjauslinjaus. SRL, Ypäjä ja Forssa toteavat, että sellaista ei ole ja sellaisen laatiminen olisi tarpeellista. Hippos ja Jokioinen eivät vastanneet kysymykseen.

Uutista on täsmennetty kello 18:02: SRL käsittelee Hevosopiston tilannetta jo ennen kuin se vastaa Hippoksen kyselyyn, jonka takaraja on torstai.

Uutista on korjattu klo 19.51: SRL on vaatinut toistaiseksi vain ulkopuolista selvitystä työhyvinvoinnista ja auditointia. Hippos ja Ypäjä kertovat haluavansa myös ylimääräisen yhtiökokouksen.

Lue myös:

Hevosopiston johto ja omistajat kokoustivat torstaina yli kolme tuntia – vaatimuksia erityistilintarkastuksesta ja ylimääräisestä yhtiökokouksesta ei hallituksen puheenjohtajan mukaan tehty

Hevosopisto hakenut ensimmäisen purkuluvan kiinteistöjen vähentämiseksi – Stenius henkilöstöongelmista: "Varmistetaan, että jatkossa asiat saadaan viipymättä käsittelyyn"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hevosopiston hallitus ei järjestä ylimääräistä yhtiökokousta – Hevosurheilu: osa omistajista harmissaan

Hevosopisto lisää yhteistyötä huippuratsastajien kanssa – Ruoste ja Jyläs lajiasiantuntijoiksi

Kommentti: Hevosopisto varottava esimerkki koko alalle, kuinka käy, jos omalaatuisia toimintamalleja ei päivitetä nyky-yhteiskuntaan

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video