Uutiset

Marjo Kivimaan elämässä puhaltavat muutosten tuulet - ”Olen narkomaani hevosten suhteen, mutta jos niistä onnistuisi pääsemään eroon, niin toisenlaistakin työtä voisi kokeilla”

Marjo Kivimaa on uuden edessä. Hän ja hänen puolisonsa Mika Forss laittavat Hämeenkyrön Lavajärvellä sijaitsevan tilansa myyntiin, ja Kivimaan tulevaisuuden koordinaatit ovat vielä hämärän peitossa.
Terhi Piispa-Helisten
Eilen 50 vuotta täyttäneen Marjo Kivimaan lähitulevaisuuden suunnitelmat ovat selvät: sunnuntaina Gerris Trixin kanssa Vermosta lippua Elitloppet-viikonlopun V75-finaaliin hakemaan. Pidemmällä aikajänteellä asiat ovat auki.

Marjo Kivimaa valmistautuu Gerris Trixin kanssa Vermon sunnuntaiseen Klass I -koitokseen kotitilallaan Hämeenkyrön Lavajärvellä. Hän kertoo, että edessä on luultavasti viimeinen kesä niissä maisemissa.

 

”Tämä meidän paikka pistetään myyntiin. Saa tulla tarjoamaan”, Marjo Kivimaa sanoo.

 

Hänellä on Hämeenkyrössä kesän ajan mukanaan kolme hevosta: Gerris Trix, Immersive Workout ja 3-vuotias Bold Eaglen varsa Peak'n Roll, jota ei ole vielä radoilla nähty.

 

”Immersive Workout on numeroitaan paljon parempi hevonen, harmeja on vain riittänyt. Siitä on sitten syksyn tullen luovuttava, jos tilaakaan ei enää ole. Boldeagleläinen kulkee meidän följyssä niin kauan, kuin se vain omistajille sopii. Peak'n Roll on henkisesti vielä lapsellinen. Olen käynyt sillä monta kertaa viikossa Teivossa, ja katsotaan, jos varsa kypsyisi syksyksi starttaamaan”, Kivimaa kertoo.

 

”Minut on vallannut joku viidenkympin kriisi. Tuntuu, että voisin tehdä jotain muutakin kuin vain tätä hevoshommaa. Sen myönnän itselleni, että olen narkomaani hevosten suhteen, mutta jos niistä onnistuisi pääsemään eroon, niin toisenlaistakin työtä voisi kokeilla.”

 

Eilen keskiviikkona 50 vuotta täyttäneen Kivimaan puoliso, Suomen ohjastajaliigan kausina 2010-2018 nimiinsä vienyt, Mika Forss luo lainakuskina uraa Ruotsissa.

 

”Mieheni lisäksi olen menettänyt meidän vanhimman pojan Ruotsiin. Hän on jo parikymppinen aikuinen mies. Minun ja Mikan liitto kyllä jatkuu, kun on selvitty tästä kahden maan mallista ja sen mukanaan tuomista haasteista tähänkin asti. Meidän kaksoset ovat kuitenkin vasta ylioppilasiässä, enkä äitinä voi ajatella vain omia valintojani. Kaksoset haluavat pysyä Suomessa. Mika jatkaa sen sijaan Ruotsissa. Hänellä ei enää ole treenissään hevosia, vaan Mika keskittyy ohjastamiseen. Kun korona tästä toivottavasti hellittää, niin hän käy sitten enemmän Suomessakin ajamassa”, Kivimaa lausuu.

 

Kivimaa ei osaa sanoa, onko hänen oma tulevaisuutensa Ruotsissa vai Suomessa.

 

”Oletan, että asiat ratkeavat ajan saatossa omalla painollaan”, Kivimaa näkee.

 

Kultaisen sukupuun hedelmä Gerris Trix avasi kautensa voitokkaasti Gävlessä. Vermossa vastus on äärimmäisen vaativa. Ori ottelee kolmannessa Toto75-kohteessa.

 

”Tuli hirmu kova lähtö, kun suomalaisten lisäksi Gocciadoro ja Riordan ilmoittivat omansa mukaan. Olen sillä tavalla Mikan kanssa samaa mieltä, että Gerris Trix olisi tarvinnut vielä yhden startin alle. Viime kaudella ori tosin petrasi paljon heti toiseen kisaansa. Ja hyvähän se oli jo Gävlessä”, Kivimaa alustaa.

 

”Se tiedetään, että jos Gerris Trixillä on kaikki satkusti, niin se ei ole tavallinen hevonen. Gävlessä ori esiintyi rauhallisesti, mikä on tälle hevoselle positiivinen juttu. Vermossa jatketaan kengittä. Muista varusteista en osaa vielä sanoa, sillä Gerris Trix on omalaatuinen menijä, ja kilpailupäivänä on mentävä sen ajatusten mukaan. Kävin eilen oriilla Teivossa hiitillä, ja kaikki oli kunnossa.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lara Boko ja Mika Forss Oaksin voittoon johtavan rinnalta - Francesco Zet oli Kriteriumin paras

Hambovoittajan osaomistajan Kenneth Liljamaan kaksivuotias loisti Solvallassa

Teivon karsinnat: Siirin Valtsu ja EL Jetpack hurmasivat

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video