Uutiset

Ravikuningatar Milia antoi Elina Oksaselle viimeisen sysäyksen hevosalalle

Oksanen työskentelee nykyisin Saharan ravitallilla siitostammojen kanssa. Vapaalla hänellä on kaksi mukavasti pärjäävää omaa valmennettavaa.
Elina Oksanen
Elinan valmentama Stoneisle Rocket juoksi Jämsässä Henri Bollströmin ohjastamana kakkoseksi.

Veli-Erkki Paavolan valmentama Milia voitti kuningatartittelin Seinäjoella vuonna 2005. Paikan päällä oli myös 15-vuotias Elina Oksanen, jolle Lakeuksilla järjestetyt kuninkuusravit olivat elämän ensimmäiset.

Tamman omistivat Oskari ja Tuomo Mäenpää, Jukka Salminen sekä Elinan äiti Pirjo Oksanen.

”Oli unohtumaton kokemus seistä kokonaiskilpailun jälkeen voittajakehässä,” muistelee Elina 16-vuoden takaisia tapahtumia.

Omistajille menestys ei tullut kovin suurena yllätyksenä, vaikka se ehkä yleisölle odottamatonta olikin.

”Edeltävänä vuonna Rovaniemellä Milia teki jo hyvän esityksen etenkin kuningatarkilpailun pitkällä matkalla. Pieniä menestystoiveita meillä oli Seinäjoelle lähdettäessä”, kertoo Elina.

Seinäjoen voiton jälkeen Milia osallistui vielä kolmesti kuningatarkilpailuun. Näistä Elina seurasi paikan päältä ainoastaan Jyväskylässä 2008 uran viimeiseksi jääneen kokonaiskilpailun.

”Onneksi pääsimme Seinäjoelle paikan päälle. Meillä oli siihen aikaan lehmiä kotona. Oli melko vaikea lähteä koko perheen voimin kaksipäiväisiin raveihin.”

Kilpailu-uran jälkeen Milia siirtyi Mäenpään perheen omistukseen.

Ensimmäisessä, vuonna 2010 syntyneessä Milperossa Oksasten perhe oli mukana. Ruuna kilpaili kuusivuotiaaksi asti Hannu Hietasen valmennuksessa. Elinankin tie vei Hannu Hietasen tallille.

”10 vuotta työskentelin Hannu Hietasella hevosenhoitajana ennen kuin palasin kotiin Haapamäelle”, kertoo Elina.

”Olin ollut pienestä pitäen kiinnostunut raveista. Milian kuningatarkilpailun voitto Seinäjoelta antoi viimeisen sysäyksen hevosalalle”, kertoo Kaustisen ravikoulun käynyt Oksanen.

Ympyrä on tietyllä tapaa sulkeutunut, sillä Elina on työskennellyt vuoden 2020 alkupuolelta Oskari Mäenpäällä. Raveissa kiertämisen sijaan työnkuvaksi on vaihtunut siitostammojen parissa työskentely.

”On oikein mukava työskennellä vaihteeksi siitostammojen parissa. Raveihin pääsee sopivasti omien hevosten kanssa”, kertoo Elina muuttuneesta työnkuvastaan.

Elina harrastaa silti myös valmentamista vapaa-ajalla: kummankin valmennettavan Stoneisle Rocketin ja Boss Birdlandin viimeisimmät startit ovat päätyneet voittoisasti.

”Hevoset ovat kotipaikallani. Isä hoitaa päivittäiset rutiinit ja minä käyn töiden jälkeen valmentamassa niitä. Kumpikin olisi tarkoitus ilmoittaa Teivon T75-päivälle ensi viikonlopulle.”

Lue myös: Yhdeksättä kertaa Seinäjoella – poikkeusvuosien kuninkuusravirata

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: Vermossa selkeät kylmäverisuosikit - Gogobet Sisu heiluttaa siniristilippua Bergsåkerissa

Joni-Petteri Irrillä tasainen kaksikko Kymenlaakso-ajossa – "tosi hienoa saada molemmat tammat finaaliin"

Uutsiviikko minuutissa: MOT puhutti - työryhmä yrittää rakentaa vastuullista hevostaloutta

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video