Uutiset

Kilpaa ajetaan joka paikassa, vaikka koronarajoituksia tiukennetaan – Suomen Hippoksen Himanka: ”Ammattimainen urheilutoiminta on sallittua”

Juuri joulun alla ilmoitetut uudet, tiukennetut koronarajoitukset ovat aiheuttaneet ravikentällä hämmennystä.
Terhi Piispa-Helisten
Ravien käytännöt yleisön suhteen vaihtelevat radoittain sen mukaan, miten kunkin Aluehallintoviraston ohjeet menevät.

Aluehallintovirastot tiukensivat koronan aiheuttamia kokoontumisrajoituksiaan torstaina 23.12. juuri, kun Suomi oli hiljentymässä joulun viettoon. Esimerkiksi Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirastot ovat kieltäneet kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Tomi Himanka kertoo, etteivät rajoitukset estä ravikilpailujen järjestämistä.

”Kilpaa voidaan ajaa, sen kanssa ei ole ongelmaa. Ammattimainen urheilutoiminta on sallittua”, Himanka kuvailee. ”Tämä on ihan selkeä linjaus, joka on voimassa joka puolella maata. Nykyisillä rajoituksilla raveja ei tarvitse perua missään päin Suomea. Ravien osalta nykyrajoitukset vaikuttavat nimenomaan yleisöön.”

Yleisön kannalta tilanne vaihteleekin alueittain suuresti. Himangan mukaan tämän viikon ravit ovat yleisölle auki hyvin vaihtelevasti.

”Lahdessa ja Seinäjoella paikat ovat auki koronapassilla normaalisti, kun taas Teivo ja Killeri ajavat kokonaan ilman yleisöä. Vermossa on auki ulkoalueet ja Forssassa pelkkä ravintola”, Himanka luettelee.

”Aluehallintovirastojen päätökset ovat alueellisesti yllättävän erilaisia, vaikka tautitilanne olisi samanlainen. Sen takia eri radoilla ajetaan hyvin erilaisilla yleisörajoituksilla.”

Tomi Himanka kertoo ratojen olevan itsenäisiä toimijoita, jotka päättävät itse siitä, ajetaanko ravit yleisön kanssa vai ilman yleisöä.

”Varmasti kaikilla on tahtotila ottaa yleisöä, mutta jokainen rata tekee omat ratkaisunsa alueellisten rajoitusten perusteella”, hän kuvailee.

”Vaikea tässä koronatilanteessa on saada tapahtumista mitään jättibisnestä rakennettua. Porukka on varovaisena, eikä tapahtumia pysty markkinoimaan. Nämä eivät ole helppoja yhtälöitä.”

Keskusjärjestön osalta muuttuneet koronarajoitukset tarkoittivat Kavioliigan uuden lanseeraamisen viivästymistä.

”Meillä piti vuodenvaihteessa alkaa Kavioliigan uudistukseen liittyvä aika iso tv-kampanja, jonka tähtäimenä on kosiskella yleisöä raviradalle. Mainos piti vetää pois putkelta vielä joulun alla, kun yleisöä ei kerran saa tulla raviradoille. Aikamoista jumppaa tämä on ollut.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kangasalan kantrirock-tapahtuma vaakalaudalla – "aika epätodennäköiseltä alkaa näyttää tänäkin vuonna"

Kari Alapekkala pohjoisimpana ohjastajana tuhannen voiton kerhoon - ”Maantiet vievät joka suuntaan sieltäkin”

Valmentaja Guaraton arviot Face Time Bourbonin terveydestä ja kommentti oriin loukkaantumisen merkityksestä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video