Rasvaton maito lisäsi edelleen suosiotaan kouluruokailussa
Rasvattoman maidon osuus koulumaidosta on kasvanut pitkään.Viime koululukuvuoden (2015–2016) aikana rasvattoman maidon osuus kaikesta juodusta koulumaidosta oli 68 prosenttia.
"Rasvattoman maidon osuus koulumaidosta on kasvanut pitkään. Reilu 10 vuotta sitten sen osuus oli 40 prosenttia", tiedottaa Maito ja Terveys ry.
Ykkös- ja kevytmaidon suosio on hyvin tasainen. Ykkösmaitoa kului viime vuonna 14 prosenttia ja kevytmaitoa 16 prosenttia kaikesta koulumaidosta.
Täysmaidon osuus on pysynyt hyvin tasaisena: sen osuus koulumaidosta oli sama noin kolme prosenttia sekä viime kouluvuonna että kymmenen vuotta sitten. Täysmaitoa käytetään yhdistyksen mukaan pääasiassa ruuanvalmistukseen.
"Lasillinen rasvatonta maitoa koululounaalla on osa lautasmallin mukaista ateriaa. Se täydentää muun aterian ravintosisältöä mm. proteiinilla, kalsiumilla, jodilla, B-ryhmän vitamiineilla ja D-vitamiinilla. Maidon houkuttelevuutta lisää mahdollisuus valita eri maitolaaduista. Kylmä, raikas maito maistuu oppilaille parhaiten", Maito ja Terveys ry muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

