Tortilloja nyhtökurpitsatäytteellä
Tortilloja nyhtökurpitsatäytteellä
Ainekset
Nyhtökurpitsa
- noin 1 kg talvikurpitsaa (esim. jättikurpitsa, myskikurpitsa tai hokkaidokurpitsa)
- 2 valkosipulinkynttä
- 3 rkl öljyä
- 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl mustapippuria
Valmistusohje
Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja rihmat. Leikkaa kuoret pois ja kuutioi kurpitsa (noin 2 x 2 senttimetriä). Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Sekoita kurpitsa, valkosipuli, öljy ja mausteet kulhossa. Kaada seos pellille leivinpaperin päälle. Paahda 225-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes kurpitsa on pehmennyt.
Nyhdä kurpitsa irtonaiseksi lisäkkeeksi esimerkiksi kahden haarukan avulla. Tarjoa nyhtökurpitsa kasvislisäkkeenä tortillan välissä tai käytä pulled porkin tapaan esimerkiksi hampurilaisen, tortillan välissä.
Ainekset
Tortillapohjat
- 9 dl vehnäjauhoja
- 1,5 tl suolaa
- 1 dl öljyä
- 4 dl vettä
Valmistusohje
Sekoita kaikki aineet yhteen ja vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Jaa 15 osaan. Tee palat palloiksi ja kauli pyöreiksi paistinpannun kokoisiksi lätyiksi. Paista pannulla pienessä öljytilkassa molemmilta puolilta pari minuuttia tai kunnes pintaan tulee ruskehtavia pilkkuja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


