Ketunleipä sopii koristeeksi, suppilovahveroa löytyy jopa talvella ja tyrni on superruokaa – vuoden luonnontuotteilla monta käyttötapaa

Vuoden luonnontuotteiden valinnalla nostetaan esiin suomalaisen luonnon aarteita. Kuva: Vesa-Matti Väärä, Sanne Katainen, Maarit Cederberg

Arktiset Aromit ry on yhdessä Marttaliiton kanssa valinnut vuoden 2020 luonnonmarjaksi tyrnin, sieneksi suppilovahveron ja yrtiksi käenkaalin.

Tyrni on 0,5–3-metrinen, piikikäs pensas, jonka lehdissä on hopeanharmaata sävyä. Tyrniä esiintyy luonnonvaraisena Pohjanlahden rannikkoalueella ja Ahvenanmaalla.

Parhaiten tyrni kasvaa kivisillä hiekka- tai sorarannoilla, missä se saa runsaasti auringonvaloa. Se kukkii toukokuussa ja sen pirteän happoiset, kellanoranssit marjat kypsyvät syys-lokakuussa.

Tyrni on luonnonvaraisista marjoista ravintorikkain. Se sisältää runsaasti C- ja E-vitamiineja, ravintokuitua, elimistölle hyödyllisiä rasvahappoja sekä muun muassa sinkkiä, mangaania, magnesiumia, natriumia ja kalsiumia.

Tyrnin painosta noin 4–7 prosenttia on öljyä, joka mehussa nousee pinnalle. Tyrnillä on todettu tutkimuksissa lukuisia, suotuisia terveysvaikutuksia ja sitä käytetään myös kosmetiikassa. Tyrnin lehdistä voi hauduttaa miedonmakuista teetä.

Suppilovahvero on pienehkö, suppilomainen, ruskealakkinen ja kellertäväjalkainen sieni. Väri voi vaihdella voimakkaasti vaaleasta tummaan ja kellertävästä ruskean sävyihin. Se kasvaa kuusikoissa ja sekametsissä ja viihtyy paksussa sammalikossa. Satoaika on hyvin pitkä, elokuusta aina lumen tuloon saakka.

Suppilovahvero on erinomainen, mieto ruokasieni, jota voi käyttää monin tavoin ilman esikäsittelyä. Se on yksi suosituimpia sieniämme. Sen voi säilöä kuivaamalla, pakastamalla tai pikkelöimällä.

Suppilovahveron energiasisällöstä suurin osa, 37 prosenttia, tulee proteiineista. Se sisältää rasvaa kokonaisenergiasta 30 prosenttia, vain vähän hiilihydraatteja sekä runsaasti D-vitamiinia, kaliumia ja seleeniä.

Käenkaali tunnetaan myös nimillä ketunleipä ja revonrieska. Se on hento, maavarrellaan maata myöten suikertava metsäkasvi, joka viihtyy varjossa lehtomaisilla kankailla ja kuusimetsissä.

Käenkaalin kolmiomaiset lehdykät muistuttavat apilaa ja sen valkoiset, kauniit kukat täplittävät metsänpohjaa varhain keväällä. Käenkaali on hyvin yleinen noin Oulun korkeudelle, sitä pohjoisempana esiintyminen vähenee. Pohjoisimmassa Lapissa se ei kasva.

Käenkaali ei kuulu merkittävästi hyödynnettäviin yrtteihin, sillä sen käyttö kaupallisesti on sallittu vain ravintolisissä ja annoskoristeena. Kotikäyttöä elintarvikelainsäädäntö ei rajoita, joten kauniilla ketunleivällä kannattaa kotonakin koristella ruoka-annoksia.

Käenkaalin kirpeä maku johtuu oksaalihaposta, minkä vuoksi sitä ei suositella syötäväksi suuria määriä eikä henkilöille, jotka sairastavat kihtiä, niveltulehdusta tai munuaiskiviä.