Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Airfryer voi helpottaa grillaamista – käänteinen ruskistus pitää lihan mehevänä ja täydellisen kypsänä

    Suomalaisten grilleissä tirisee tavallisesti kana ja makkara. Kotimaisuus kiinnostaa, mutta siinä erityisen tarkkoja ovat iäkkäämmät kuluttajat.
    Broileri on erittäin suosittua grillattavaa. Avuksi kannattaa ottaa paistomittari, jotta kypsyyttä ei tarvitse lähteä arvailemaan.
    Broileri on erittäin suosittua grillattavaa. Avuksi kannattaa ottaa paistomittari, jotta kypsyyttä ei tarvitse lähteä arvailemaan. Kuva: Janiko Kemppi

    Suomalaiset ovat grillaajakansaa. Lidlin grillauskyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaisista kertoo grillaavansa kesäisin. Suosituimpia grillattavia ovat makkara, kana ja naudanliha.

    HK Foodsin grillaustutkimuksen mukaan 85 prosenttia suomalaisista kertoo grillaavansa makkaraa. Toukokuusta elokuuhun suomalaiset syövätkin makkaraa noin 30 miljoonaa kappaletta.

    Broileri on noussut HK Foodsin kyselyn mukaan ylivoimaisesti suosituimmaksi lihaksi grillissä. Joka toinen kyselyn vastaaja kertoo grillaavansa broileria.

    Vaikka broileri onkin suosittua, mietityttää sen grillaaminen. Eniten päänvaivaa tuottaa broilerin kypsyyden arviointi.

    ”Onnistumista helpottaa yllättävän paljon jo raaka-aineen valinta. Esimerkiksi kananpojan reisiosasta leikatut paistileikkeet pysyvät mehevämpinä, vaikka niitä grillaisikin hiukan liian pitkään. Vielä varmempi vaihtoehto on valmiiksi kypsät broilerin lihat, joita on tullut viime vuosina runsaasti valikoimiin. Käytännössä riittää, että ne vain lämmitetään grillissä”, HK Foodsin lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen kertoo.

    Yhä useampi suomalainen aikoo grillata kasviksia.
    Yhä useampi suomalainen aikoo grillata kasviksia. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kasvikset ovat grillaamisessa entistä isommassa roolissa. Lidlin mukaan kasviksia aiotaan grillata 30 prosenttia enemmän. Suosituimpia kasviksia ovat maissi, peruna ja sienet. HK Foodsin Järvinen nostaa esille myös grillattavien hedelmien suosion, joista erityisesti esiin nousee ananas.

    ”Käänteinen ruskistus tekee isoista lihapaloista huomattavasti helpompia valmistaa.”

    Mikko Järvinen

    Lidlin ja HK Foodsin selvityksissä oli eroja siinä, mikä porsaanlihan rooli on grillaamisessa. Siinä, missä Lidlin kyselyssä sianlihaa aiotaan grillata 12 prosenttia vähemmän, uskotaan HK Foodsilla, että porsaanliha on tekemässä paluuta grilliin, mutta suurempina paloina. Vastaajista 43 prosenttia kertoo grillaavansa porsaanlihaa.

    ”Fileepihvi on kyllä helppo, mutta aika armoton, koska se grillataan helposti liian kuivaksi. Isommat, hieman rasvaisemmat palat antavat enemmän pelivaraa ja palkitsevat maussa”, HK Foodsin Järvinen kertoo.

    Myös hedelmät ovat löytäneet tiensä suomalaisten grilleihin.
    Myös hedelmät ovat löytäneet tiensä suomalaisten grilleihin. Kuva: Petteri Kivimäki

    Järvinen vinkkaa valmistustavasta, joka helpottaa grillausta. Erityisesti isompien lihapalojen grillaamiseen sopii käänteinen ruskistus. Tässä grillausmenetelmässä liha kypsennetään ensin miedommassa lämmössä lähelle oikeaa sisälämpötilaa ja viimeistellään grillattu paistopinta vasta lopuksi kuumassa lämmössä.

    ”Käänteinen ruskistus tekee isoista lihapaloista huomattavasti helpompia valmistaa. Kypsyys ei jää sattuman varaan ja lopputulos on tasaisempi.”

    ”Käänteisen ruskistuksen alkukypsennykseen on epäsuoran grillauksen lisäksi monia vaihtoehtoja: keittäminen, sous vide eli vakuumipakkauksessa vesihauteessa kypsentäminen tai uunissa matalissa lämpötiloissa esikypsyttäminen. Nopeana ja energiatehokkaana vaihtoehtona voi kokeilla myös airfryeria matalalla, 130 asteen lämpötilalla”, Järvinen vinkkaa.

    Mitä iäkkäämpi kuluttaja on kyseessä, sen useammin lihan alkuperä kiinnostaa.

    Myös Atria on selvittänyt suomalaisten grillaustapoja. Suomalaisia grillaajia kiinnostaa yhä enemmän tuotteen alkuperä. Atrian selvityksen mukaan jopa 58 prosenttia tarkistaa usein tai aina, mistä liha on peräisin. Mitä iäkkäämpi kuluttaja on kyseessä, sen useammin lihan alkuperä kiinnostaa ja kotimaisuutta arvostetaan.

    72 prosenttia vastaajista kertoo valitsevansa ruokakaupan sen mukaan, mistä saa parhaat grillattavat. 18 prosenttia ei anna hintojen estää grillaussuunnitelmiaan. Viime vuonna grillaukseen käytettiin rahaa noin 173 miljoonaa euroa eli 1,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024.

    ”Vaikka suomalaisten kokkausinto vähenee ja valmisruokien suosio kasvaa, olemme yhä grillauskansaa. Grillaus juhlistaa arkea, mutta toimii myös vastatrendinä nopeille mikroaterioille ja valmisruokabuumille”, Atrian tutkimuspäällikkö Jukka Saarenpää kertoo.