
Asiakastieto ohjaksissa – K-ketjussa enää 60 prosenttia keskitettyä valikoimaa
Kaupan valikoimaa suunnitellaan entistä enemmän asiakastiedon mukaan. Esimerkiksi K-ketjuvalikoimasta enää noin 60 prosenttia on keskitettyä eli kaikissa kaupoissa samaa.
Bataattien myynti on vielä pientä, mutta koko ajan kasvussa, tietää Ari Sääksmäki. Kuva: Riitta MustonenEspooseen avatun uuden K-supermarket Ruokaniityn asiakas saa ensimmäisenä eteensä kukkaloiston. Se ei johdu avajaisista, vaan siitä, että kukkamyynti on noussut ruokakaupoissa viime vuosina huimasti.
"Siinä meillä on ollut laadussa kehittämistä", myöntää K-supermarketketjun johtaja Ari Sääksmäki.
Seuraavaksi eteen levittäytyvät hedelmät ja vihannekset kauniissa riveissä. Myös niiden osuus myynnistä kasvaa jatkuvasti.
Kesäkurpitsojen päällä on tarjousmainos kotimaisesta sisäfileestä. Onko se eksynyt avajaisten tohinassa väärään paikkaan?
Ei suinkaan, vaan kauppias Kai Pekola haluaa muistuttaa paprikaa pussittavalle, että lihaakin voisi ostaa. Palveleva liha- ja kalatiski on muutaman askeleen päässä.
Espoon Niittykummussa asuu ostovoimaista väkeä. Se näkyy Ruokaniityn tarjonnassa. On paljon erikoistuotteita, lähi- ja pientuottajien herkkuja. Pienleipomoiden ja pienpanimoiden tarjonta täyttää hyllyjä metrikaupalla.
"Myös vegetrendi on kuuma. Asiakkailta tulee eniten toiveita juuri siitä, he seuraavat uutuuksia ja ovat erittäin valveutuneita", kauppias toteaa.
Ruokaniityssä vegetuotteet on erotettu omaksi osastokseen nakkien ja makkaroiden viereen. Oma hyllynsä on myös kasvimaidoilla, joiden kysyntä kasvaa kaksinumeroisin prosentein.
K-ryhmä aloitti viime vuonna kampanjan Paikallista sinulle järjestämällä muun muassa lähiruokatreffejä K-kauppiaille ja pientuottajille.
"Niistä on saatu hyviä tuloksia. Kaupalla on tarve löytää hyviä tuotteita, mutta kauppa ja tuottajat eivät olleet löytäneet toisiaan. Kaupoilta vaaditaan nykyisin omaa valikoimaa", Sääksmäki toteaa.
Sääksmäki sanoo olevansa ylpeä K-kauppojen valinnasta keskittyä hyvään ruokaan ja olla paras ruokakauppa. Eikä siihen, että myytäisiin mahdollisimman edullisesti.
"Meidän rooli on pitää kiinni laadusta ja palvelusta. Se haastaa meidät joka päivä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

