Hortiherttua palkittiin vuoden kasvihuonevihannesten tuottajana– "Tänään poimittu on viimeistään huomenna kaupoissa"
Toni Tanner ja Jani Lindman ovat toisen ja kolmannen polven puutarhayrittäjiä.
Toni Tanner ja Jani Lindman ovat hortonomikurssikavereita. He perustivat yhteisen osakeyhtiön jo opiskeluaikana. Kuva: Onni OjalaLohjalainen Hortiherttua Oy palkittiin tämän vuoden parhaana kasvihuonevihannesviljelmänä Suomessa. Toni Tannerin ja Jani Lindmanin luotsaama puutarha sai palkinnon keskiviikkona Kauppapuutarhaliiton 100-vuotisjuhlakokouksessa Hämeenlinnassa.
Hortiherttuan noin 9 700 neliönmetrin laajuiset kasvihuoneet tuottavat ympärivuotisesti kurkkuja, tomaatteja, ruukkuvihanneksia ja yrttejä. Uusin kasvihuone valmistuu alkutalven aikana, ja se tarjoaa mahdollisuuden tuotevalikoiman laajentamiseen.
Hortiherttuan tuotteet jäävät lähellä tuotantopaikkaa eli läntiselle Uudellemaalle ja pääkaupunkiseudulle.
"Tänään poimittu on viimeistään huomenna kaupoissa. Meillä on hyvin läheinen suhde asiakaskauppoihimme ja siten myös kuluttajiin. Kuuntelemme herkästi heiltä saatavaa palautetta. Siksi toimitamme itse vihannekset kauppoihin", kertovat Tanner ja Lindman.
Hortiherttuan asiakkaina on reilut 30 kauppaa eri puolella Uuttamaata. Puutarhan tuotteita voi käydä ostamassa myös yrityksen itsepalvelumyymälästä kolmena päivänä viikossa. Tällöin tuotteet ovat todella tuoreita ja vain metrien päässä viljelypaikastaan.
Yrittäjien lisäksi puutarha työllistää ympärivuotisesti noin kymmenen työntekijää. Laajennuksen myötä lisää henkilökuntaa ollaan palkkaamassa ensi keväänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
