Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pienjuustolan pitäjän hätähuuto – Hintoja ei uskalla nostaa: "Niin ahneita ovat ne maanviljelijät…"

    "Me sisukkaat täällä omissa koloissamme tuotamme makuja, joita vain aitoa ruokaa syönyt tietää vaatia."
    Riitta Saloniemen tilalla Laitilassa on vuohia.
    Riitta Saloniemen tilalla Laitilassa on vuohia. Kuva: Kari Salonen

    Laitilassa toimivan Saloniemen juustolan omistaja Riitta Saloniemi kirjoitti maanantaina poikkeuksellisen tunteikkaan yrittäjän puheenvuoron. Hän puolusti pienjuustoloita ja kotimaista ruuantuotantoa yrityksensä Facebook-sivuilla otsikolla "Vaarallista leikkiä kotimaisen ruuantuottajan kustannuksella".

    Saloniemi kertaa kirjoituksessaan, kuinka heidänkin juustolansa on vuosien mittaan muuttunut ja venynyt kysynnän mukaan. Tila tuottaa muun muassa Syrjähyppy-, Ensilempi-, Tahdonvoima-, Kutsuhuuto- ja Yhteiselo- nimisiä vuohen- ja lehmänmaitojuustoja.

    Aluksi pienjuustoloita oli lähes joka kylässä.

    "Tehtiin tuorejuustoja, piimäjuustoja ja kauppa kävi, pienesti, mutta kannattavasti. Juustot tehtiin tilausten perusteella ja ne vietiin kauppaan joko linja -autoilla (voitteko kuvitella) tai sitten oman auton takakopassa erilaisissa termopokseissa. Monesti juustot myös myytiin saman päivän aikana välittömästi tiskistä. Myyjä, kauppias sekä ostaja, kaikki olivat tyytyväisiä. Mekin koimme sen onnen huuman. Jopa oudompaa kutun juustoa meni ja kannatti investoida uuteen juustolaan", Saloniemi kertaa.

    Huumaa seurasi aika, jolloin tuorejuustot eivät enää käyneet kaupaksi, sillä ihmiset halusivatkin enemmän makua ja säilyvyyttä.

    "Ja me juustolat muututtiin sen mukana. Opeteltiin tekemään fetaa, goudaa- kuka mitäkin ja taas alkoi elämä hymyillä. Oman maan antimia ylistettiin ja kannustettiin monin tavoin jatkamaan ja investoimaan."

    Juustoja päätyi jopa valtakunnan valikoimiin ja Saloniemen mukaan etenkin media sai aikaan sellaisen raakamaitobuumin, että luomumaitoa ostettiin lisää matkojen takaa ja kauppiaat anelivat lisätoimituksia.

    "Kaikki halusivat raakamaitoa, oikeaan maitoon tehtyjä juustoja, tuotteita, joilla oli tarina. Mehän tehtiin, lypsettiin jopa niin, että aamulla utareessa ollut maito oli hyvässä lykyssä asiakkaalla hyllyssä jo illalla. Eihän sellaiseen mikään muu, kuin pientuottaja veny."

    Tämäkin huuma kääntyi alamäeksi, sillä pienet kaupat joutuivat vaikeuksiin, jättivät laskuja maksamatta, katosivat ja kansa siirtyi marketeihin.

    Saloniemet selvisivät, mutta oppivat läksynsä.

    "Siinä leikissä tahtoi mennä ystävyyskin, mikä monen kanssa vuosien yhteistyön saatossa oli syntynyt. Tahtoi olla niin, että ainoat kontaktit olivat juuri kauppiasyrittäjät, joidenka kanssa vaihdettiin monet ilot ja surut. Miten ison tukun kanssa voi toimia samoin? Miten voi osata palvella asiakasta, jos ei ole ketään joka asiakasta kuuntelee?"

    Saloniemen juustola saattoi jatkaa toimintaansa lujan uskonsa ansiosta.

    "On tehty valintoja, on uskottu omaan juttuun. Kasvatettu oman näköinen tuoteperhe ja annettu sille kasvot ja arvot. Sitähän te asiakkaat haluatte? On luomua, on alkuperäiskarjaa, ei ole välikäsiä, ei ole lisäaineita, maitoa kunnon maitona."

    Tai näin oli. Mutta sitten asiakkaat halusivatkin vegaaniruokaa, ja taas on tila uuden mietinnän edessä.

    Riitta Saloniemi muistuttaa, että vaikka alusta asti eläimet kasvattavia ja lopputuotteita tekeviä tiloja on aina vain vähemmän ja tilausmäärät pienentyneet, mutta valvonta-, tarkastus- ja näytemaksut pyörivät entiseen malliin.

    "Me teemme sen, koska on pakko. Me kylvämme, niitämme , lypsämme – pidämme työstämme, mutta jossain kulkee raja. Meitä kyllä sanktioidaan välittömästi, jos eläimeltä putoaa korvamerkki, mutta annas olla jos se korvamerkki onkin väärään aikaan työntekijän korvassa, niin merkintähän siitäkin tulee. Sääntö Suomi!"

    Saloniemi ennustaa, että alkutuottajien joukko pienenee tänä vuonna entisestään, koska kuivuus vie laitumet, eläimille pitää syöttää ensi vuoden rehuja, tuotantokulut eivät alene, eikä pientuottaja uskalla nostaa hintoja.

    "Vaikka Saloniemen juustola on korottanut hintojaan viimeksi kolme vuotta sitten, niin vielä sekin muistetaan ja jopa mainitaan asiakkaille. Niin ahneita ovat ne maanviljelijät…"

    Juustontekijä ihmettelee sitä, että vegaani syö soijaa "eikä kukaan kyseenalaista ulkomailta tuodun vegaaniruuan terveellisyyttä". Saloniemi sanoo, ettei usko itse välttämättä edes ulkomailta tuodun luomuvihanneksen aitouteen.

    "Hyvänen aika sentään, älkää ihmiset antautuko isojen kauppaketjujen armoille, älkää antautuko uskomaan, etteikö oman maan tuotteita olisi saatavilla, sillä edelleen me pienet, mutta sisukkaat täällä omissa koloissamme tuotamme makuja, joita vain aitoa ruokaa syönyt tietää vaatia. Me jaksamme taatusti venyä äärimmäisestäkin yli, kunhan te asiakkaat näytätte oikeasti haluavanne meidän tuotteitamme. Se kun ei todellakaan riitä, että tutkimukseen vastaa haluavansa ostaa vain luomua ja kotimaista – se pitää myös toteuttaa."