Yle: Hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä
EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, joka on noin viidennes tuotetusta ruokamäärästä, kertoo Yle.Yle uutisoi, että Suomessa ruokahävikkiä syntyy 450 miljoonaa kiloa vuodessa.
Pelkästään kotitaloudet heittävät pois 120–160 miljoonaa kiloa vuosittain. Rahassa se vastaa 500 miljoonaa euroa ja ilmastovaikutuksiltaan 100 000 auton vuosipäästöjä.
Isoin ruokahävikki syntyy kotitalouksissa. Isoissa perheissä syntyy eniten hävikkiä, mutta kun lukuja lasketaan henkeä kohden, tilastoa johtavat yksin asuvat naiset.
Eniten heitetään pois tuoretuotteita, kuten vihanneksia ja hedelmiä, kotona valmistettua ruokaa, maitotuotteita sekä valmis- ja noutoruokia.
Tutkijat sanovat, että kotitalouksien ruoanhaaskuu johtuu suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista sekä keittiötaitojen ja viitseliäisyyden heikkenemisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

