Tänä vuonna tutustutaan erikoistomaatteihin
Suomalaisissa kasvihuoneissa kasvaa enimmäkseen pyöreää perustomaattia. Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ovat valinneet erikoistomaatit tämän vuoden nimikkovihannekseksi, joten nyt on hyvä aika tutustua esimerkiksi kirsikkatomaattiin, helmi- ja miniluumutomaattiin ja pihvitomaattiin.Kirsikkatomaatteja on Suomessa viljelty ammattimaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien, mutta muiden erikoistomaattien viljely on yleistynyt muihin Pohjoismaihin verrattuna hitaasti.
”Tanskassa erikoistomaattien osuus tomaattien viljelyalasta on joidenkin arvioiden mukaan 60–70 prosenttia”, toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta kertoo. Suomessa ei toistaiseksi ylletä kymmeneenkään prosenttiin.
Ruotsissa tomaatin vuosituotanto on kiloissa mitattuna laskenut, kun viljelijät ovat siirtyneet kannattavampiin pienihedelmäisiin lajikkeisiin.
Ruotsalaiset kuluttajat arvostavat kotimaisuutta etenkin erikoistomaateissa. Niissä arvostus on saatu siirtymään suoraan viljelijähintaan.
Suomessakin kaupan tiskillä ovat nykyään näkyvästi esillä erilaiset napostelutomaatit, jotka ovat varsinkin lasten mieleen.
Erikoistomaattien suosion nousuun on Jalkasen mukaan useita syitä. Tomaattien erilaiset muodot, värit ja käyttöominaisuudet viehättävät, ja niiden avulla haetaan vaihtelua perinteisiin ruuanlaittotapoihin ja -resepteihin.
Pienet tomaatit sopivat naposteluun, salaatteihin ja pastaruokiin. Isot tomaatit sopivat voileipiin ja yleisesti ruuanlaittoon sekä grillaukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

