Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Savukalapiirakka

Monet järvikalat sopivat hyvin savustettaviksi, joten mökki- ja pihakauden alussa on aika kaivaa savustimet talviteloilta. Myös pienikokoisia kaloja, kuten esimerkiksi ahvenia, voi mainiosti savustaa. Kypsinä pienetkin kalat on helppo perata ruodottomiksi, ja käyttää savukalapiirakkaan.
Suolaiseen piirakkaan voi käyttää lähes mitä tahansa lämminsavustettua kalaa.
Suolaiseen piirakkaan voi käyttää lähes mitä tahansa lämminsavustettua kalaa. 

Savukalapiirakka

10 palaa

Ainekset

  • 4 dl hiivaleipäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 150 g voita tai margariinia
  • 1 muna
  • Täyte
  • 500 g lämminsavustettua kalaa (esim. lahnaa, siikaa, ahvenia tai silakoita)
  • 1 ps (250 g) kasvissuikaleita (pakaste)
  • ½ ruukkua tilliä
  • 2 dl kermaa
  • ½ dl maitoa
  • ½ tl mustapippuria
  • 2 munaa
  • ½ dl juustoraastetta

Valmistusohje

Sekoita jauhot, suola ja sokeri keskenään. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen rasva, kunnes seos on murumaista. Lisää kananmuna ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele taikina ø 27 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistelun ajaksi.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Perkaa kala nahattomaksi ja ruodottomaksi. Paloittele kalapalat tarvittaessa pienemmiksi. Valuta sulaneet kasvikset. Hienonna tilli. Sekoita kalapalojen joukkoon kasvikset ja tilli.

Sekoita kerma, maito, pippuri ja munat keskenään.

Levitä piirakkapohjalle ensin kala-kasvisseos ja kaada päälle kerma-munaseos. Heiluttele vuokaa, niin että kermaseos jakautuu tasaisesti. Ripottele päälle juustoraaste.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.