HS: Helsingin kaupunki aikoo vähentää naudanlihan käyttöä myös kouluissa ja vanhainkodeissa
Maltilliset muutokset tulevat voimaan vähitellen, eikä naudanlihasta olla luopumassa kokonaan.
Ruokapalveluasiantuntijan mukaan broileri- ja kalkkunaruokiin on ruokapalveluissa hyviä reseptejä, joista lapset pitävät. Kuva: Pasi LeinoHelsingin yliopiston lounasravintoloiden päätös luopua naudanlihasta saa kaikupohjaa Helsingin ruokapalveluissa. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.
Unicafe korvaa naudanlihaa sian- ja siipikarjan lihalla ensi helmikuusta lähtien.
Ruokapalveluasiantuntija Katja Peräsen mukaan samansuuntainen ilmastopäästöjen vähentämiseen tähtäävä liike on valmistelussa myös Helsingin kaupungilla.
”Meillä koulujen ja päiväkotien ruokalistat vaihtuvat aina syyskauden alussa, joten muutokset tulevat voimaan silloin. En pysty vielä kertomaan tarkkaan, millaisia muutoksia on luvassa, mutta periaatteena on välttää punaista lihaa”, Peränen sanoo HS:lle.
Maltilliset muutokset tulevat joka tapauksessa voimaan vähitellen, eikä naudanlihasta olla luopumassa kokonaan. Peräsen mukaan broileri- ja kalkkunaruokiin on ruokapalveluissa hyviä reseptejä, joista lapset pitävät.
”Esimerkiksi jauhelihakastikkeessa voidaan hyvin ottaa käyttöön broilerijauheliha. Raaka-aineet ovat hyvin saatavilla”, Peränen sanoo.
Lue alkuperäinen Helsingin Sanomien juttu: Helsinki aikoo vähentää naudanlihan käyttöä päiväkodeissa, kouluissa ja vanhainkodeissa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

