Kalakukosta voisi jalostaa erinomaisen paistopistetuotteen
"Maistuva paistopistetuote tiivistäisi nykypäivään kalakukon parhaat puolet: Herkullisen maun, helpon syötävyyden ja pikkukalojen, nykytermein saaliin sivuvirtojen, hyödyntämisen ravinnoksi", kirjoittaa MT:n kesätoimittaja Hermanni HärkönenTuoreen leivän ja leivonnaisten tuoksusta on tullut päivittäistavarakaupoissa jo vakio. Notkuvahyllyiset paistopisteet ovat suurissa marketeissa laajentuneet jopa tunnettujen leipomoiden pientoimipisteiksi.
Paistopisteillä suositumpia vaikuttavat olevan perinteiset herkut. Laajimmat valikoimat ainakin suolaisista purtavista vaikuttavat usein olevan erilaisilla riisipiirakoilla. Uusin tulokas on niin ikään perinteisiin nojaava Rostis.
Minulla on kuitenkin tiedossani jo paistopisteiden seuraava suuri myyntihitti, ja leipomoliikkeet voivatkin ottaa sen tiimoilta minuun yhteyttä. Etusijalla ovat pohjoissavolaiset toimijat.
Kyseessä on nimittäin niin nälän, krapulan kuin pahan mielenkin selättävä kalakukko.
Paistopistemuunnoksessa rapeaksi paahtuvan ruiskuoren sisälle voisi sulloa vapaamielisesti kotimaista kalaa. Haukea, särkeä, miksei jopa silakkaakin. Herkkua voisi maustaa valkosipulilla, yrttiöljyllä tai vaikka tomaattikastikkeella.
Kalakukoksi tällaista fuusiokeittiön tuotosta ei toki saa enää kutsua, mutta kyllä hyvälle tuotteelle varmasti kauppanimi löytyy. Miltä kuulostaisi esimerkiksi taskukala tai kalaeväs?
Maistuva paistopistetuote tiivistäisi nykypäivään kalakukon parhaat puolet: Herkullisen maun, helpon syötävyyden ja pikkukalojen, nykytermein saaliin sivuvirtojen, hyödyntämisen ravinnoksi. Jos reseptistä jättää läskin pois, sopii tuote myös nuorisolle, joka syö lihaa yhä harvemmin.
Kala sen sijaan maistuu vielä monelle, ja miksi ei maistuisi. Silakoiden, särkien ja lahnojen kaltaisten vapaana kasvaneiden rehevöittäjäkalojen syöminen on varsinainen ilmastoteko.
Siispä verkot vesille, ruisleivän juuri muhimaan ja leivinuunin lämmitykseen! On tullut aika tuoda savolaisheimon ikiaikainen herkku nykypäivään ja paistopisteiden tiskiin.
Kirjoittaja on MT:n kesätoimittaja ja savolaisen ruokakulttuurin ystävä.
"Minulla on tiedossani jo paistopisteiden seuraava suuri myyntihitti, ja leipomoliikkeet voivatkin ottaa sen tiimoilta minuun yhteyttä. Etusijalla ovat pohjoissavolaiset toimijat."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

