Hellan kulmalla: Kolme nerokasta ruokaniksiä
Laura Kuivalahti: "Japanin-matkan jälkeen söin kaiken ruokani syömäpuikoilla ainakin kuukauden ajan."Lehdissä on usein tapana jakaa elämää parantavia, yksinkertaisia oivalluksia. Koska oman esiliinani taskuun on jemmattu muutama nerokas niksi, jaan ne kernaasti teidän kanssanne.
1. Dippimalja. On yleisesti tunnettu tosiasia, että dippi loppuu aina ennen kuin sipsipussin pohja häämöttää. Ystäväni polttareissa tämä asia ratkaistiin täyttämällä suuri boolimalja kermaviiliä ja dippimausteilla.
Ehkä ensimmäisen kerran maailmanhistoriassa dippi ei loppunut kesken herkuttelun.
2. Limsalasi. Erityisen stressaavina aikoina jääkaapistani löytyy aina vähintään yksi iso pullo limsaa. Koska kaikille paheilleen ei voi mitään, olen antanut ajoittaisen limujuopottelun itselleni anteeksi. Kuohuvan juoman kaadan kuitenkin viinilasiin.
Tilavuudeltaan lasi on pienempi kuin kolpakko, mikä rajoittaa kulutusta edes vähän. Viinilasia huulille nostaessa olo on lisäksi juhlava arjenkin keskellä.
3. Syömäpuikot. Matkustin abivuonna Japaniin, ja matkan jälkeen söin kaiken ruokani syömäpuikoilla ainakin kuukauden ajan. Siihen aikaan lounaani muodostuivat lähinnä wokkivihanneksista ja couscousista, joten voitte kuvitella tekniikkani parantuneen huimasti.
Syömäpuikot voisi kaivaa taas esille. Hienomotoriikan treenaamisen lisäksi ruoka tulee syötyä rauhassa, ahmimatta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
