Vuoden ruokakasvattaja 2022 -tunnustus Jyväskylään − jaettiin ensimmäistä kertaa kahdessa kategoriassa
Tunnustus jaettiin tänä vuonna kolmannen kerran.
Tunnustuksia myönnettiin ensimmäistä kertaa kahdessa kategoriassa, jotka olivat yksilöt ja yhteisöt. Kuva: Ruokatieto Yhdistys ryRuokatieto Yhdistys ry:n myöntämän Vuoden ruokakasvattaja 2022 -huomionosoituksen ovat saaneet Jyväskylässä toimiva Mäki-Matin perhepuisto ja jyväskyläläisen Kortepohjan koulun ruokapalveluvastaava Senja Lankinen. Tunnustuksia myönnettiin ensimmäistä kertaa kahdessa kategoriassa, jotka olivat yksilöt ja yhteisöt.
Yhteisö-kategoriassa palkittu Mäki-Matin perhepuisto on järjestänyt perheille suunnattua toiminnallista ja yhteisöllistä kahvilatoimintaa sekä lasten luonto- ja liikuntakerhoja.
Perhekahviloissa ruokaa valmistetaan koko perheen voimin. Kahvilat ovat kaikille avoimia ja ne tarjoavat väylän tutustua muihin paikallisiin perheisiin. Tavoitteena on innostaa lapsia tutustumaan ruokiin omaehtoisesti ja eri aistein, harjoitella ruoanvalmistuksessa tarvittavia taitoja sekä vahvistaa lasten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Ruokatieto Yhdistys ry:n mukaan varhaiskasvatuksen opettajien ohjaama toiminta on vahvistanut kasvattajien välistä merkityksellistä ruokakasvatuskumppanuutta ja kannustanut perheitä toimimaan yhdessä.
Yksilö-kategoriassa palkittu Lankinen on edistänyt koulun ruokakasvatusta kehittämällä kouluruokailun vuorovaikutteista, osallistavaa ja yhteisöllistä luonnetta. Oppilaita osallistavat toimintatavat, kuten kouluruokailun malliannoksen tekeminen, ovat innostaneet oppilaita tutustumaan ruokaan.
Valintaperusteiden mukaan Vuoden ruokakasvattajat ovat edistäneet kohderyhmänsä yhteisöllisyyden kokemusta ruokakasvatuksen keinoin.
Voittajat valittiin 14 ehdokkaan joukosta.
Ruokatieto Yhdistys ry myöntää Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoituksen vuosittain toimijalle, joka kehittää ruokakasvatusta ja työskentelee aktiivisesti, yhteistyökykyisesti, ja intohimoisesti ruokakasvatuksen parissa. Huomionosoitus myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2020.
Lue lisää:
Kumpulan koulukasvitarha Helsingistä sai ensimmäisen Vuoden ruokakasvattaja -palkinnon
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


