Hellan kulmalla: Tortun ja pullan välissä rokataan

Suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa eikä ihme. Kun muut odottavat lamaa, lomaa tai maailman­loppua, me odotamme herkkuja.

Aina on nimittäin joku makea herkku odottamassa oikeaa hetkeä astua esiin. Juuri kun pääsimme joulun pipareista ja tortuista, vuoroon tuli ruotsinkielisen kansallisrunoilijamme lempi­leivonnainen, runebergintorttu.

Leipomoiden tuotoksia odotetaan, ja niiden koostumusta, makua ja kosteutta vertaillaan vuodesta toiseen. Moni pyöräyttää varmuuden vuoksi omat tortut ja maustaa ne sopivalla määrällä punssia.

Vaikka lehdet kuinka toitottavat samaan aikaan toinen toistaan tehokkaampia, yksinkertaisempia ja edullisempia kesäksi bikinikuntoon -kevennysvinkkejä, nurkan takana väijyy jo seuraava solakkuuden uhmaaja: laskiaispulla.

Nälkää ei jätä sekään. Pian keskustellaan: ­mantelilla vai hillolla ja millä hillolla?

Sitten on aika maistaa: upottaa hampaat pehmeään pullaan ja antaa kuuman kaakaon sulattaa kermat suusta. Ruotsissa herkun nimi on semla, sama kuin sämpylä.

Tänä vuonna pääsiäiseen laskeudutaan hitaasti, sillä laskiaista vietetään vasta maaliskuussa. Koska tortun ja pullan väli on pitkä, välissä tulee nälkä.

Aukkoa eivät paikkaa ystävänpäiväleivokset, sillä ihminen alkaa kaivata suolaista. Sitä löytyykin sopivasti pakastimesta: joko tämän tai edellisen joulun jäljiltä kuutioitua kinkkua, josta hauduttelee reippaassa tunnissa hernerokan.

Nyt sitä voi keittää isomman annoksen, että riittää laskiaiseen saakka. Ruotsalaiset lorauttavat kai soppaankin punssia.

Vaikka ideat ovat Ruotsista, suomalaiset ovat oivaltaneet jotakin oikein: jo pelkkä odotus voi tehdä onnelliseksi.