Kierros jättimessuilla: Suomalaiset luottavat tyyliin, muut maat markkinahulinaan

Berliiniläiset Tina ja Karen ihastuivat Rostenin leipomon siemenlastuihin ja ovat kovia Suomi-faneja muutenkin. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ruotsin osaston tunnisti väreistä, lipuista ja punamultamökeistä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ruotsin osaston tunnisti väreistä, lipuista ja punamultamökeistä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Viro tuo vuodesta toiseen itseään esiin vihreänä metsien ja villin luonnon maana. Kuva: Jaana Kankaanpää

Tunturi-Norja hyödynsi saksalaisten tunnettua heikkoutta hirviin ja hirvimerkkeihin. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ruotsalaisia vegaanilihapullia. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ukraina oli panostanut isosti messuihin. Ruokaa myytiin maakunnittain ja värikkäällä markkinameiningillä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Andra Dock ja Kein Fleischer tulivat pitkän matkan takaa vartan vasten Vihreille viikoille. Kari Kaipaisen spelttituotteiden osastolle he löysivät lehti-ilmoituksen perusteella. Kuva: Jaana Kankaanpää

Hou-hou-hou! Siinä lienee yksi yleisimpiä tervehdyksiä Suomen messuosastolla Berliinissä, kun Vihreä viikko alkoi perjantaina.

Joulupukkihan se siinä, kuten muinakin vuosina. Ohikulkijat toivottavat hyvää joulua, säälivät kuumaa hommaa pyyhkimällä hikeä otsiltaan ja pyrkivät kuvattavaksi pukin syliin – niin naiset kuin raavaat miehetkin.

Myös "kippis" ja "hölökynkölkyn" tulevat saksalaisille tutuiksi, sillä Anne Piispanen opettaa lausumaan niitä samalla, kun myy Vuokatin Viinin kotipolttoista Kuutamo-pontikkaa euron snapseina ja pulloittain.

Myös muiden suomalaisten yrittäjien tunnelma oli alusta alkaen reipas. Suomen messuhalliin eloa toivat kansanmusiikkiesitykset, tango ja muun muassa Jukka Poikaa ja Juha Tapiota tulkinnut Sydänduo. Välillä äänekkäitä läpimarssejaan tekivät tsekkiläinen torvisoittokunta ja unkarilainen puujaloilla hoippuva bändi.

Vihreä viikko on berliiniläisten Elma, johon tullaan syömään, juomaan ja viihtymään. Mitä saksalaiset sitten etsivät Suomesta?

Sunspeltin osastolla Andra Dock ja Kein Fleischer maistoivat ensin ja ostivat sitten spelttiproteiinijauhoa ja spelttilakritsipötköjä.

"Ai miksikö? Olivat niin hyviä! Jauhetta laitamme jogurttiin ja mysliin", rouvat kertoivat. He olivat tulleet messuille 300 kilometrin päästä ja spelttiostoksille lehti-ilmoituksen perusteella.

"Dinkel eli speltti on täällä iso juttu, sitä ei tarvitse selitellä. Ja ainutlaatuinen tuote, pohjoismaisuus ja arktisuus myyvät", yrittäjä Kari Kaipainen kertoo.

Tina ja Karen olivat puolestaan parkkeeranneet Rostenin rapeiden näkkäreiden ja siemenlastujen ääreen. Mukaan lähti muutama pussi rosmariinilla ja sipulilla maustettuja lastuja.

"Ne maistuvat vaikka tuorejuuston kanssa", rouvat kertoivat.

"Ja Suomen osastolle tulimme siksi, että rakastamme Suomea! Olen käynyt varmaan kymmenen kertaa eri puolilla", Karen kertoo ja listaa Lapin, Kuopion, Suonenjoen ja Lappeenrannan.

Hän tulee laivalla oman auton ja eväiden kanssa eli suomalainen ruokakulttuuri on aika lailla kokematta.

Näkkäreitä maistattaneet Veera ja Kari Meltovaara saivat kävijöitä jatkuvana virtana.

"On ihan ilo seistä tässä! Jo ensimmäisten tuntien palaute ja vastaanotto olivat hienoja. Tällaisia tuotteita kun ei Saksassa vielä ole."

Näitä suomalaisiakaan ei tosin vielä ole, joten edessä on nyt yhteiskumppanin etsiminen.

Mitähän naapurihalleissa tapahtuu? Tehdäänpä kierros. Mukaan lähtee Birkkalan tilan Simo Larmo, joka myy spelttiä ulkomaille, mutta ei ole ennen ollut esittelemässä tuotteitaan kansainvälisillä messuilla.

Ruokaa vyöryy vastaan, musiikki raikaa eikä matka maailman ympäri oikeastaan voi olla hauskempi ja herkullisempi.

"Täällähän on ihan eri meininki", Larmo päivittelee, kun tullaan Suomesta Ukrainan osastolle.

"Kauankohan nämä jaksavat, kun nyt on jo tämmöiset bileet?"

Vauhdikasta musiikkia, makkaraa ja kansallispukuisia kaunottaria tiskien takana. Sama jatkuu Georgiassa. Tunisia kauppaa taateleita ja Kanada myy hirven pään alla väkeviä.

"Kanadaan olenkin halunnut matkustaa." Snapsit saavat nyt jäädä, koska ollaan töissä.

Myös Ruotsin osasto näyttää niin Ruotsilta kuin voi kansanmusiikin, Ruotsin lippujen, punamultamökin ja lihapullakattiloiden kanssa. Norjan erottaa heti norjalaisista villapaidoista.

"Muilla mailla on yhtenäinen asu ja Suomellakin olisi samanlaiset essut, mutta minusta oman yrityksen asu on parempi, kun sitä kuitenkin tehdään tunnetuksi", Larmo analysoi.

Norjalla on messuilla perinteiseen tapaan isolla rahalla tehty osasto, jossa on ruoka-, olut- ja akvaviittibaari.

"Tämä on kodikas, voisin vaikka jäädä", Larmo sanoo.

"Virolla ja Latvialla on taas niin samanlaiset metsämaisemat, että hyvä, ettei Suomella ole."

Palataan alkuun. Huomaa, että tullaan Suomeen, ja se on varmaan tarkoituskin.

"Tämä on Suomi: hillitty, tyylikäs, vähän kliininenkin. Oli herättävä kierros", sanoo Larmo ja palaa maistattamaan kiinnostusta herättänyttä spelttipuuroaan.

Myös Veljesten suolakurkkujen Juho Vainio oli pannut merkille esillepanon erot.

"Suomella on messu- mutta muilla enemmän markkinameininkiä. Mutta Suomen osasto on tehty todella tyylillä, sanovat myös saksalaiset. Ja Suomen osastolle tulee aidosti Suomesta kiinnostuneita ihmisiä."

Vainio oli maistellut ukrainalaisiakin suolakurkkuja, eikä moitittavaa löytynyt.