Porsas-kiinankaalivokki
Porsas-kiinankaalivokki
4 annosta
Ainekset
- 400 g porsaan paistisuikaleita
- 200 g kesäkurpitsaa
- 2 (200 g) porkkanaa
- ½ (200 g) kiinankaalia
- ½ paprikaa
- 1 sipuli
- 2–3 valkosipulinkynttä
Kastike
- ½ dl soijakastiketta
- ½ dl vettä
- 3 rkl makeaa chilikastiketta
- 1 rkl inkivääriä raastettuna
- 1 rkl perunajauhoja
- ½ rkl valkoviinietikkaa
- ½ tl mustapippurirouhetta
Paistamiseen
- 2 rkl rypsiöljyä
Valmistusohje
Ota lihasuikaleet huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruuanvalmistusta.
Käsittele kaikki raaka-aineet vokkivalmiiksi. Pilko huuhdeltu kesäkurpitsa ja kuoritut porkkanat tulitikkumaisiksi. Suikaloi kiinankaali ja paprika. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipuli.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään kulhossa.
Kuumenna ruokalusikallinen öljyä vokkipannussa tai laakeassa paistokasarissa. Ruskista lihasuikaleet nopeasti ja paista kypsiksi. Kumoa suikaleet lautaselle odottamaan.
Kuumenna pannussa öljytilkka. Kääntele kasviksia kuumalla pannulla pari minuuttia. Ne saavat jäädä napakan rapeiksi. Sekoita kasvisten joukkoon kypsät lihasuikaleet ja kastike. Kuumenna sekoitellen. Tarkista maku.
Tarjoa keitetyn riisin tai nuudeleiden kera.
Osaston luetuimmat
- Lidliltä raju alekampanja: Viiden euron alekuponki ostoksiin lähes koko joulukuulle
- Tiedätkö, missä avattiin Suomen ensimmäinen pizzeria? Kebab tuli kaveriksi vasta myöhemmin
- Sekaruokavalio on palannut suomalaisten lautasille: ”Lihan välttäminen on laantunut”
- Muhkeat pannukakut paistuvat rapeareunaisiksi pannulla – nappaa resepti talteen
- Söin täällä: Sisustukseltaan hurmaava tamperelaisravintola kompastuu mauttomaan annokseen
- Parsakaalisosekeitto
- Aarre | Mureat peurakääryleet ja juuresmuusi ovat mainio pari loppusyksyn juhlapöytään