Asiantuntijalta: Nykyisen maatalouspolitiikan rinnalle tarvitaan vaihtoehtoinen tulevaisuuspolku
Suomen ruokastrategia vaatii kaksi tulevaisuuspolkua sen sijaan, että jatkettaisiin eteenpäin vain nykyisen mallin mukaan, kirjoittavat Tuomas Kuhmonen ja Katariina Souri.
Kirjoittajien mukaan Suomeen tarvitaan myös pieniä tiloja, jotka luovat vaihtoehdon kasvavan tilakoon polulle. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenLue artikkelin tiivistelmä- Tuomas Kuhmonen ja Katariina Souri korostavat, että Suomen ruokastrategiassa on välttämätöntä luoda kaksi polkua: volyymivetoisen ja vuorovaikutteisen ruoan.
- Ilman omaa rahoituskehystä vuorovaikutteisen ruoan polku jää toteutumatta ja nykyiset negatiiviset trendit syvenevät.
- Vuoteen 2040 mennessä tiloja olisi noin 13 000, kauppatase 7 miljardin euron miinuksella ja monimuotoisuusindikaattorit laskussa.
- Kaksipolkuinen ruokastrategia voi kääntää trendit ja tehdä maataloudesta kestävämmän ja yhteisöllisen.
Tiivistelmä on Rengin, Viestimedian oman tekoälyavustajan, tekemä ja ihmisen tarkistama.Suomen kansallinen ruokastrategia valmistui viime vuonna ja parhaillaan valmistellaan sen toimeenpanosuunnitelmaa. Ruokastrategian visiossa on kaksi polkua: volyymivetoisen ja vientiruoan polku sekä vuorovaikutteisen ruoan polku. Molempia malleja tarvitaan.
Toistaiseksi toimeenpanosuunnitelman valmistelua ei ole eriytetty kahden polun kesken. Riskinä onkin, että vuorovaikutteisen ruoan polulle ei synny kohdennettuja toimenpiteitä ja omaa rahoituskehystä, jolloin se jää kuolleeksi kirjaimeksi.
Tämä merkitsisi 2000-luvun kehitystrendien jatkumista. Maatalous- ja ruokapolitiikan keinovalikoima säilyisi ennallaan, jolloin myös toimenpiteiden vaikutukset jatkuisivat entisenlaisina. Vuorovaikutteisen ruoan polkua ei käytännössä syntyisi lainkaan.
Trendien jatkuminen tarkoittaisi sitä, että vuonna 2040 Suomessa olisi vain kourallinen maatiloja (13 000), maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kauppatase olisi yli 7 miljardia euroa miinuksella ja keskeiset maatalousluonnon monimuotoisuusindikaattorit jatkaisivat laskuaan: lintupopulaatioindeksi, päiväperhosindeksi ja korkean luonnonarvon alueiden (HNV) osuus maatalousmaasta.
Perinnebiotoopit eli lajirikkaat ”Suomen sademetsät” olisivat kadonneet. Nämä pölyttäjien turvasatamina toimivat niityt, kedot ja metsälaitumet kytkeytyvät erottamattomasti ruoantuotantoon ja ruokaturvaan.
Nopeasta rakennekehityksestä ja tilakoon kasvusta huolimatta maataloustuen tarve ei olisi vähentynyt, ja tuen perusteleminen maaseudun elinvoimaisuudella tai maatalousluonnon monimuotoisuudella kävisi vähitellen mahdottomaksi.
Lisäpanostus entisiin toimenpiteisiin ei käännä negatiivista trendiä, vaan tarkoittaisi keskittymisen, yksipuolistumisen ja tuontiriippuvuuden vahvistumista eli monien riskien kasvamista. Jotta maatalous ei päätyisi syvään kriisiin, tarvitaan määrätietoista panostusta vuorovaikutteisen ruoan polkuun.
Lisäpanostus entisiin toimenpiteisiin ei käännä nykyistä negatiivista kehitystrendiä.
Viimeisten 700 vuoden aikana ruokajärjestelmän kehitys on lähtenyt aidosti uudelle uralle vain syvän kriisin myötä. Muutokset ovat tapahtuneet yleensä 30–40 vuoden välein. Nykyinen regiimi on ollut vallalla nyt 31 vuotta. Seuraavaan suunnanmuutokseen on syytä varautua ja vuorovaikutteisen ruoan polkuun panostaminen on siihen paras keino.
Tuoreiden tutkimustulosten mukaan viljelijän ammatista unelmoivista nuorista kaksi kolmannesta unelmoi vuorovaikutteisen ruoan polusta: pienten tilojen viljelystä, monipuolisesta tuotannosta, lähiruoasta, luonnonhoitopainotteisesta viljelystä, yhteisöllisestä ruokakulttuurista ja panosomavaraisuudesta. Vain kolmasosa unelmoi vallalla olevasta volyymivetoisesta polusta.
Kun toisesta tulevaisuuspolusta tehdään todellinen vaihtoehto, moni trendi kääntyy positiiviseen suuntaan ja maataloustuen tarvetta kyetään perustelemaan muullakin kuin ruoan halpuudella. Kauppa ja suuret jalostajat toki toivoisivat vain lisää halvan raaka-aineen tuottajia.
Vuorovaikutteisen ruoan polulle tarvitaan omat tavoitteet, joista johdetaan tarvittavat toimenpiteet ja mittarit. Mittareina voisivat toimia muun muassa hiilensidonta, ruokataju, erilaiset monimuotoisuusindikaattorit, viljelijöiden lukumäärä, panosomavaraisuus, fossiilipanoksista luopuminen sekä ruokajärjestelmän toimijoiden välisten yhteyksien määrä.
Seurantajärjestelmän täytyy olla tiedeperusteinen ja koostua mittareista, jotka kuvaavat toivottavien asioiden kasvua. Toimeenpanossa tulee olla vahva paikallinen ja alueellinen lähtökohta, jota volyymiperusteisessa polussa ei ole ollut eikä tule olemaan.
Vuorovaikutteisen ruoan polulle täytyy laatia oma toimeenpanosuunnitelma, sen valmisteluun tulee asettaa oma ohjaus- tai työryhmä, ja sille tulee määritellä oma rahoituskehys.
Osa toimenpiteistä voi olla yhteisiä halvan ruoan polun kanssa, mutta uudelleenmuotoiltuina. Esimerkiksi uudelleenjakotulotuen voisi nostaa 200 euroon per hehtaari vain alle 20 hehtaarin tiloille, ei kaikille tiloille, jolloin se täyttäisi alkuperäisen tarkoituksensa. Suomessa tarvitaan vahvaa panostusta pientilojen tukemiseen ja kehittämiseen muun Euroopan tavoin.
Vuorovaikutteiselle ruokajärjestelmälle syntyy toivottavasti oma etujärjestö sekä omat, vahvat organisaatiot ja jakelutiet, joissa S-ryhmä, K-ryhmä ja Yara eivät ole osallisina. Silloin ne eivät pääse riistämään viljelijöiden ja pienjalostajien kehitystyön hedelmiä.
Ruokajärjestelmän nykyisten vallankäyttäjien ja päättäjien halu ja kyky toteuttaa aitoja kestävyyttä, kannattavuutta ja reiluutta edistäviä uudistuksia on ollut heikko. Päätöksenteossa ei ole myöskään huomioitu sitä, että pientilojen toiminnan elvyttäminen lisää ihmisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä, ja että elävä maaseutu toimii tehokkaasti käsillä olevien kriisien vastaisena puskurina.
Tuomas Kuhmonen
tieteilijä, Vesanto
Katariina Souri
taiteilija, Sipoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
