Aspartaamilakko

Kuluneen sanonnan mukaan länsimaisen ihmisen ruumis ei maadu, kun olemme niin kyllästettyjä lisäaineilla ja kemikaaleilla.

Totta on, että elimistöömme kulkeutuu haitallisia kemikaaleja ympäristöstä. Elintarvikkeiden turvallisuuteen pyrin kuitenkin luottamaan, vaikka tuote­seloste vilisisikin E-koodeja. Eri asia on, kannattaako koodikoktaileja nauttia joka päivä.

Muodissa ovat proteiinivanukkaat, jotka on makeu­tettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla. Aspar­taamin vaaroista on kuultu monenlaista pelottelua. Rottakokeissa se on huhun mukaan aiheuttanut syöpää, mutta niissä pitoisuudet ovat olleet niin isoja, ettei sellaisia pysty syömällä saavuttamaan. Asesulfaami K ei sano mitään. Se kuulostaa joltain toisen maailmansodan taistelukaasulta.

Lihomisenpeloissani sorruin taannoin aspartaami­vanukkaaseen. Pistävänmakuinen ja vetinen mukajälkiruoka poiki huonon olon, kuumo­tuksen ja kutinan. Oireet saattoivat olla psyko­somaattisia, mutta kokemuksen jälkeen päätin vähentää keinomakeutusaineiden käyttöä.

Miksi pumppaisin turhamaisuuksissani itseeni kiistanalaisia mömmöjä? Lääkäreiden mukaan aspartaami voi ainakin vahvistaa makeanhimoa. Eräs tuttuni kertoi laihtuneensa kymmenen kiloa siirryttyään kevytlimsoista sokerillisiin.

Itse huomasin, etten kaipaa kevytkokista, jota on tullut litkittyä viikonloppuisin tavan vuoksi. Nyt juon vettä ja teetä. Bonuksena ne eivät röyhtäytä ja turvota.

Toivottavasti steviakasvin käyttö makeutus­aineena lisääntyy. Sitä odotellessa turvaudun perintei­seen sokeriin makeanhimon yllättäessä. Haittansa silläkin, mutta se on jo kokonaan toinen stoori.