PTY: Kilpailulaki ei voi suosia tuottajia
Päivittäistavarakauppa PTY ihmettelee MTK:n vaatimuksia kilpailulain muuttamisesta tuottajien asemaa turvaavaksi.
"Kaupan taistelu markkinaosuuksista osui elintarviketeollisuuden kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan", sanoo johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta. Kuva: Kari Salonen”Kilpailulainsäädäntö suhtautuu erittäin tiukasti siihen, millaisista asioista ketjussa kilpailijoiden välillä voi sopia. Hinnoista sopiminen on lähtökohtaisesti aina kielletty”, muistuttaa lakimies Janne Koivisto PTY:stä.
Hänen mukaansa keskustelussa unohtuu, että kansallinen kilpailusääntely perustuu EU:n perussopimukseen ja EU-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön.
”MTK:lta näyttää unohtuvan myös se, että kilpailulaki on sama kaikille toimialoille.”
Kilpailulain tarkoitus ei ole suojata kilpailulta vaan varmistaa sen toimivuus. ”Tämähän on hyvä asia.”
Koivisto muistuttaa MTK:n olevan elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan jäsen, kuten myös Elintarviketeollisuusliitto ja PTY.
”Lautakunta on hyvä esimerkki siitä, miten kauppatavat saadaan kuntoon turhaa sääntelyä lisäämättä. Itsesääntely ja vapaaehtoisuus ovat joustavampi, nopeampi ja tehokkaampi tapa kohentaa ketjun toimintaa kuin hidas ja jäykkä lainsäädäntö.”
Lisäksi EU:n markkinajärjestelyasetus mahdollistaa toimialaorganisaatioiden rakentamisen niin, että siinä ovat eri elintarvikeketjun portaat mukana. Hinnoista ei kuitenkaan saa sopia.
MTK haluaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkivan S-ryhmän hinnoittelua. Järjestön mielestä ryhmä käyttää väärin määräävää markkina-asemaansa halpuuttaessaan elintarvikkeita.
Lue lisää keskiviikon MT:stä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
