Marinoitu hirven entrecote
Hirven entrecôte, eli välikyljys, leikataan ulkofileen jatkeesta ja se on mahtavan murea ruhonosa, joka sopii niin pannulle, uuniin kuin grilliinkin. Parhaimmillaan se on sisältä roseeksi kypsennettynä. Jotta lopputulos vastaisi toivottua, kannattaa apuna käyttää digitaalista paistolämpömittaria.
Entrecôte eli välikyljys on yksi mehevimmistä ruohonosista. Kooltaan se ei ole iso, mutta riittävä 4–6 hengen aterialle. Kuva: Sanne KatainenMarinoitu hirven entrecote
4 annosta
Ainekset
- 1 (noin 600 g) hirven enrecôte
- Marinadi
- 2 dl rypsiöljyä
- ½ dl sitruunamehua
- 1 rkl balsamiviinietikkaa
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
- Paistamiseen
- 1 rkl rypsiöljyä
- 2 tl voita
Valmistusohje
Poista lihan päältä mahdolliset näkyvät kalvot.
Sekoita marinadin aineet keskenään. Nosta liha muovipussiin ja kumoa päälle marinadi. Sulje pussi tiukasti ja nosta jääkaappiin marinoitumaan yön yli.
Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistamista. Pyyhi enin marinadi pinnalta pois.
Kuumenna rasvat pannulla. Kun voi kuohahtaa, nosta liha pannulle ja ruskista kauttaaltaan välillä käännellen. Kun pinnat ovat ruskistuneet, nosta liha uunivuokaan ja työnnä siihen paistolämpömittari. Nosta vuoka 150-asteiseen uuniin, kunnes mittari näyttää 59 astetta. Ota liha uunista ja peitä kevyesti foliolla. Anna vetäytyä noin 15 minuuttia ennen leikkaamista.
Tarjoa lihan kanssa haluamiasi perunoita, kasviksia tai salaattia sekä sopivaa kastiketta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
