Savulohi ja saaristolaisleipä kuuluvat yhteen – niin myös tässä ihanassa kakussa
Hyydytetty kakku on upea lisä kevään ja kesän juhlapöytään. Savulohitäytteessä maistuvat smetana ja sipuli, sitruunaa unohtamatta. Saaristolaisleivästä syntyy mehevä pohja.
Hyydytetty savulohikakku saaristolaisleipäpohjalla on raikas ja näyttävä juhlatarjottava. Kuva: Jarno MelaSaaristolainen savulohikakku
10–15 hengelle
Esivalmistelut
Vuoraa halkaisijaltaan 22 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja reunat reunakalvolla/leivinpaperilla tai kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle reunavuokaa apuna käyttäen.
- Pohja
- 250 g saaristolaislimppua
- Kostutus
- 0,5 dl vettä
- ¼ kalaliemikuutio
- 1 tl sitruunamehua
Murustele saaristolaislimppu hyvin pieneksi muruksi blenderillä tai veitsen avulla. Painele leipämuru irtopohjavuoan pohjalle.
Sekoita kuuma vesi, kalaliemi ja sitruunamehu keskenään ja anna tekeytyä, kunnes kalaliemi on liuennut veden joukkoon. Kostuta pohja pullasutia apuna käyttäen.
- Täyte
- 500 g lämminsavulohta
- 3 kananmunaa
- 1 iso punasipuli
- 3/4 ruukku tuoretta tilliä
- 3–4 rkl sitruunan puristettua mehua
- 240 g smetanaa
- 3 dl kermaviiliä
- 2 tl suolaa
- 2 tl sitruunapippuria
- 5 liivatelehteä
- 2,5 rkl vettä
Keitä kananmunia kiehuvassa vedessä 9 minuuttia, jonka jälkeen jäähdytä ne.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Kuori munat ja soseuta ne haarukalla. Revi savulohi kananmunan sekaan ja poista mahdolliset ruodot.
Hienonna tilli ja punasipuli pieneksi ja lisää joukkoon. Sekoita massaan sitruunamehu, smetana ja kermaviili. Mausta vielä suolalla ja sitruunapippurilla ja sekoita tasaiseksi.
Kuumenna 2,5 rkl vettä ja liuota siihen puristetut, pehmenneet liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana savulohitäytteen sekaan samalla sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 6 tuntia.
- Koristeet
- 120 g smetanaa
- sitruunapippuria
- 100 g kylmäsavulohta
- kurkkua, tuoretta yrttiä
Vaahdota smetanaa ja pursota siitä koristeita kakun päälle. Kääntele lohiviipaleet ruusukkeiksi ja koristele kurkulla ja yrteillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




