Ruoka

EU-komissio hyväksyi poikkeuksen raja-arvoihin: Saunapalvin valmistus saa jatkua

Uusi EU-asetus tulee todennäköisesti voimaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Sanne Katainen
Takaladon Liha & Kala yrittäjä ja kauppias Mika Nopanen lisäsi vuonna 2017 puita savusaunaan. Haminalainen Takaladon liha ja kala palvaa lihaa perinteisellä tavalla.

Euroopan komission pysyvä komitea hyväksyi viime viikon perjantaina ehdotuksen, jolla asetetaan pysyvä poikkeus perinteisesti savustettujen liha- ja kalatuotteiden PAH-raja-arvoihin. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että perinteisen saunapalvin tuotanto Suomessa jatkuu.

Uusi EU-asetus tulee Lihakeskusliiton mukaan todennäköisesti voimaan touko-kesäkuun vaihteessa, kun kolmen kuukauden niin sanottu tarkasteluaika on päättynyt. Tarkasteluajan puitteissa EU:n parlamentilla ja neuvostolla on vielä mahdollisuus palauttaa ehdotus valmisteluun.

Maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusyksikön erityisasiantuntija Elina Pahkala muistuttaa, että poikkeuksen ehtona on sekä jäsenvaltioita että poikkeusta soveltavia toimijoita koskeva valvontavelvoite. Kyse on siis siitä, että toiminnassa pitää varmistaa, että yhdisteiden pitoisuudet pysyvät rajojen puitteissa. Poikkeuksen alaisia tuotteita ei saa toimittaa vientiin.

Perinteisen suomalaisen saunapalvikinkun ja muiden maistuvien perinnepalvituotteiden valmistus uhkasi loppua kokonaan, kun PAH-pitoisuuksien raja-arvoja elintarvikkeissa kiristettiin EU-tasolla. Suomi haki noin kolme vuotta sitten pysyvää poikkeusta perinteisesti savustettujen liha- ja kalatuotteiden PAH-pitoisuuksien raja-arvoihin.

Saunapalvissa on kyse artesaanituotteesta, jolla on Lihakeskusliiton mukaan valtava kulttuurinen ja gastronominen arvo osana suomalaista ruokakulttuuria. Lihakeskusliitto korostaa, että näillä tuotteilla on myös iso työllistävä vaikutus.

"Olemme tehneet paljon toimenpiteitä sekä itse että viranomaisten kanssa PAH-pitoisuuksien alentamiseksi tuotantoprosessissa. Ikävä kyllä perinteiset savustusmenetelmät eivät taivu uusiin raja-arvoihin. Jäsenyrityksemme pystyvät kyllä valmistamaan raja-arvoihin mahtuvia tuotteita, mutta valmistusprosessia pitää muuttaa niin paljon, ettei kysymyksessä ole enää sama perinteinen tuote. Tuotteiden maku, tuoksu ja rakenne muuttuvat ratkaisevasti", Savuhovi Oy:n toimitusjohtaja Pasi Lainto harmittelee tiedotteessa.

Seuraava vaihe Lihakeskusliiton masinoimassa saunapalvin pelastusoperaatiossa on saada päätös saunapalvikinkun EU-nimisuojasta. Lihakeskusliittoa lähellä oleva Saunapalviyhdistys ry on hakenut perinteiselle saunapalvikinkulle EU-suojattua maantieteellistä merkintää.

Täsmällinen nimitys on ”Aito Saunapalvikinkku”. Asia on parhaillaan EU-komission käsittelyssä.

Lue lisää:

Ministeriö haki saunapalville poikkeuslupaa EU-komissiolta

Savusaunassa palvattu liha kielletään syksyllä - Suomi nihkeä hakemaan poikkeusta EU:sta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Saako lapsi ruokailuunsa tukea etäopetuksessa – menettely riippuu täysin kunnan linjauksesta

Korona iskenyt rajusti suurkeittiöiden tavarantoimittajiin – liikevaihdosta lähtenyt lyhyessä ajassa jopa 90 prosenttia

Jopa yli puolet ravintoloista kaatuu toimintakiellon vuoksi, arvioi huippukokki Henri Alén – take away -toiminta ei pelasta koko alaa

Ajattelitko juhlia pitkän kaavan kautta? Se ei onnistu ainakaan ravintolassa, sillä ne menevät kiinni puolen yön aikaan