Legendaarisen saunakaljan taru tuli tiensä päähän – TalSa: Lapin Kulta -kolmosoluen valmistus on lopetettu - Ruoka - Maaseudun Tulevaisuus
Ruoka

Legendaarisen saunakaljan taru tuli tiensä päähän – TalSa: Lapin Kulta -kolmosoluen valmistus on lopetettu

Tuotannon alasajon taustalla on muuttunut alkoholilaki.
Hartwall
Lapin Kullan tuotannon alasajon taustalla on alkoholilain muuttuminen.

Perinteisen Lapin Kulta -kolmosoluen valmistus on lopetettu. Näin ollen legendaarisen saunakaljan tarina on tullut tiensä päähän. Asiasta kertoo Taloussanomat.

Lehden mukaan kyseistä olutta toimitetaan vielä ravintoloille isoissa tankeissa huhtikuun loppuun saakka.

Hartwallin viestintäpäällikkö Hanni Marin kertoo Taloussanomille, että tuotannon alasajon taustalla on alkoholilain muuttuminen. Sen myötä kauppoihin tulivat niin sanotut nelosoluet.

Marinin mukaan 4,5-prosenttinen kolmosolut ei ole enää viime aikoina ollut kuluttajien suosiossa entiseen tapaan. Sen sijaan 5,2-prosenttisen Lapin Kullan myynti on kasvanut suotuisasti.

Vaikka perinteisen kolmosoluen tarina on siis tullut tiensä päähän, valmistetaan 4,5-prosenttista Lapin Kultaa edelleen gluteenittomana versiona.

Alkoholilaki muuttui vuonna 2018.

Hartwall on nykyään tanskalaisen Royal Unibrew-konsernin omistuksessa.

Taloussanomat: Legendaarinen Lapin Kulta -kolmosolut hävisi yllättäen kauppojen hyllyiltä – yhtiö myöntää lopettaneensa tuotteen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lasten ruoka-allergiat ovat vähentyneet viime vuosina – eniten oireita aiheuttavat maito, kananmuna ja viljat

Söin täällä: Saanalle kiivennyt tarvitsee tuhtia ruokaa – retkeilykeskuksessa niukka käristys lennähti pöytään kylmänä

Nyhtökauratehtaalle satojen tuhansien eurojen vahingot listeriabakteerin takia – tuotanto jatkunee kahden viikon kuluttua

Nyhtökaurapyöryköissä listeriaa – Gold&Green Foodsin koko heinäkuun tuotanto vedetään takaisin