Ruoka

Elintarvikejalostus ja luomu vahvoja Etelä-Savossa – näkyy myös Farmarin tarjonnassa

Lähialueen tuottajilla on kovasti kiinnostusta tuotemyyntiin näyttelyssä.
Jaana Kankaanpää
Farmarin ruokailujen on oltava sujuvia, sillä väkimäärä on suuri.

Ruoka on keskeinen osa Farmari-näyttelyä aina, niin myös tänä vuonna Mikkelissä.

"Etelä-Savo on vahvaa elintarvikkeiden jatkojalostusaluetta ja meillä on suhteessa eniten Suomessa luomutuottajia. Tämä näkyy myös Farmarin tarjonnassa. Yksi tärkeimmistä järjestäjiä ja kävijöitä yhdistävistä tekijöistä onkin kotimaisen ruuan arvostus", kertoo näyttelyn johtaja Heikki Pahkasalo.

Farmarin kahviloita ja ulkomyyntipisteitä hoitaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamk. Oppilaitos on lähtenyt etsimään myyntituotteita yhdessä lähialueen tuottajien kanssa ja myös sen omissa myyntipisteissä suositaan lähialueen raaka-aineita ja mahdollisuuksien mukaan luomua.

Lähialueen tuottajat voivat joko myydä tuotteensa osaksi Xamkin valikoimaa tai tulla itse hoitamaan myyntiä ja valmistusta paikan päälle.

Kiinnostus myyntipisteisiin on ollut suurta ja tulossa useita yhteistyösopimuksia paikallisten tuottajien kanssa, tiedottaa Farmari.

Näyttelyn sopimuskumppaneita ovat Valio, Atria ja osa lähileipomoista. Kahvina Farmarissa on Meiran luomukahvi.

Lounas tarjoillaan näyttelyvieraille jäähallissa ja näytteilleasettajien ruokailuista huolehtii Mikkelin Ravirata Oy. Ruuan valmistaa Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut Ravintola Isossa Padassa. Näyttelykävijöiden tarjoilun hoitaa Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset yhdessä paikallisen talkoolaisten kanssa, kertoo näyttelypäällikkö Kirsi Mutka-Paintola tiedotteessa.

Paikallisten toimijoiden on mahdollista osallistua Farmariin. Järjestäjät auttavat mielellään parhaan tavan löytämisessä ja tarvittaessa avustavat sopivien tuotteiden valinnassa sekä hinnoittelussa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vaali-illan jännitykseen ja juhlintaan sopii ateria, johon kootaan alkukesän herkkuja

Söin täällä: Tiedätkö, mitä on axgan? Sitä voi maistaa Ahvenanmaan purjehdusseuran ravintolassa

Aarre: Mesiangervon kukkia voi käyttää leivonnassa vaniljan tilalla – kukat sopivat myös juomien maustamiseen

Onko elintarvikkeiden tuonti todella välttämätöntä? Näin MTK:n toiminnanjohtaja kommentoi