Ruoka

Yli puolet kannattaa epäterveellisten ruokien verotusta – eniten kannatusta saa sokerivero

Rasvaveroa kannattaa vain noin joka kolmas.
Markku Vuorikari
Verotuksen avulla terveellisistä tuotteista tulisi epäterveellisiä edullisempia.

SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n, Yksi elämä -verkoston ja Terve Paino ry:n teettämässä kyselyssä selvitettiin kansalaisten asenteita epäterveellisten tuotteiden verotukseen.

Tutkimuksessa kysyttiin, olisiko Suomessa esimerkiksi Unkarin ja Meksikon tapaan otettava käyttöön lainsäädännöllisiä keinoja, jotta epäterveellisten tuotteiden kulutusta voitaisiin hillitä. Vajaa puolet, 46 prosenttia, kannatti ajatusta ja reilu kolmannes vastusti.

SOSTE ja muut järjestöt ovat ehdottaneet terveysperusteista valmisteveroa, joka ottaisi sokerin lisäksi huomioon myös elintarvikkeiden suolan määrän ja rasvan laadun. Verorasitus kasvaisi tuotteen sokeri- tai suolapitoisuuden tai kovan rasvan määrän kasvaessa eli mitä enemmän sokeria, suolaa tai kovaa rasvaa tuote sisältäisi, sitä enemmän tuote maksaisi.

Veron tavoitteena olisi myös ohjata elintarviketuottajia valmistamaan vähäsokerisempia, vähäsuolaisempia ja rasvakoostumukseltaan terveellisempiä tuotteita.

Runsaasti sokeria sisältävien elintarvikkeiden verottamista kannattaa peräti 58 prosenttia suomalaisista ja vajaa kolmannes (29 prosenttia) vastustaa. Suolan verotusta kannattaa 43 prosenttia suomalaisista ja 38 prosenttia vastustaa.

Vähiten kannatusta sai rasvavero. Vastustajia oli enemmän kuin kannattajia: 36 prosenttia suomalaisista kannattaa rasvaveroa ja 45 prosenttia vastustaa.

Taloustutkimuksen kysely toteutettiin marraskuussa 2020 internetpaneelina 1 100 henkilölle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helteet palaavat, huolehdi nestetasapainosta – ravitsemusterapeutti neuvoo, mitä asioita nesteytyksessä kannattaa ottaa huomioon

Lähikala ui merestä klassikkoannokseen

Haluatko syödä jauhelihapihvisi mediumina? Viranomaiset varoittavat erityisesti lapsia ja iäkkäitä koskevasta sairastumisvaarasta

Dansukkerin Hyytelösokeri Multi -eriä vedetään takaisin — syynä sallitun rajan ylittävät etyleenioksidi-pitoisuudet.