Ruoka

Lidl siirtyi ensimmäisenä vain suomalaiseen varhaisperunaan – "Kyseessä kesänaloituksen merkkipaalu"

Kauppaketju Lidl aloitti suomalaisten varhaisperunoiden myynnin viime viikon perjantaina, ensimmäisenä Suomessa.
Jaana Kankaanpää
Avomaalta nostettua kotimaista varhaisperunaa saa vasta pääasiassa Etelä- ja Lounais-Suomessa.

Ostopäällikkö Arttu Syrjänen kertoo, että Lidl on viime perjantaista lähtien myynyt ainoastaan suomalaista varhaisperunaa kaikissa myymälöissään.

"Sitä on saatavilla pitkälle elokuuhun asti", hän lupaa.

Syrjäsen mukaan hyvä suhde tavarantoimittajaan eli Lidlin tapauksessa Tuorekartanoon takaa saatavuuden.

Lidleissä myytiin ruotsalaista varhaisperunaa ennen kotimaisen markkinoille tuloa, koska varhaisperunoille on aina kysyntää, Syrjänen perustelee.

"Kotimainen varhaisperuna saa itseoikeutetusti ykköspaikan, kun Suomesta rupeaa sitä saamaan. Hintataso on toistaiseksi ollut ajankohtaan nähden tyypillinen. Asiakkaat ovat valmiita maksamaan kotimaisesta varhaisperunasta, onhan kyseessä yksi kesänaloituksen tärkeistä merkkipaaluista monelle suomalaiselle."

MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikön Terhi Löfstedtin mukaan viljelijöistä on tuntunut hyvältä, että kauppa selkeästi haluaa osoittaa arvostavansa suomalaista tuotetta.

Lue myös:

Nyt sitä saa! Kotimainen varhaisperuna taklaa ruotsalaiset maulla ja laadulla

Muista suola keitinveteen: Tällä ohjeella valmistat varhaisperunat varmasti herkullisiksi – kasvua voi seurata suorassa lähetyksessä Laitilasta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomessa myytyjen elintarvikkeiden kotimaisuusaste 72 prosenttia – siitä huolimatta Suomi on riippuvainen tuonnista

Kyytön niska, särkitonnato ja uudet perunat

Mansikkatrifle

Kukkakaali-parsakaalisalaatti