Ruoka

"Kulttuurinälkäiset nyt liikkeelle!" Perjantaina avautuva Hotelli- ja ravintolamuseo odottaa ryntäystä Makuasioita-näyttelyyn

Oispa kaljaa -näyttely siivitti museon nousukiitoon viime vuoden alussa, mutta lento tyssäsi maaliskuun koronasulkuun.
Jaana Kankaanpää
Anni Pelkonen pystytti Makuasioita-näyttelyä tällä viikolla Helsingissä.

Hotelli- ja ravintolamuseo viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlia, mutta juhlinta on siirtynyt loppuvuoteen, sillä museo avautuu vasta perjantaina 8. lokakuuta.

"Mutta täysin uudistettuna. Nyt on kovat odotukset saada kaikki kulttuurin nälkäiset liikkeelle", sanoo museonjohtaja Anni Pelkonen.

Pelkonen on tuottanut museossa avautuvan Makuasioita-näyttelyn, jossa kävijä pääsee ahmimaan suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin historiaa. Näyttely herättää monenlaisia muistoja ja avaa taustaa asenteille.

Näyttely nostaa esiin myös ruokavaikuttajia ja korostaa, että vaikuttaja voi olla kuka tahansa: ammattilainen, aktivisti tai somepersoona. Ruokakulttuuria avataan erilaisten esineiden kautta keikkatyöntekijän työkalenterista etanapihteihin.

Hotelli- ja ravintolamuseossa on Pelkosen mukaan tähän asti käynyt pääasiassa ammattilaisia ja alan opiskelijoita, mutta nyt museo toivoo, että näyttely kiinnostaisi kaikkia, jotka syövät ja juovat.

"Olemme mukana kulttuurikummilapsitoiminnassa, ja meidän museomme on vuonna 2022 syntyvien lasten kohde. Heistä kasvatetaan kulttuurin suurkuluttajia." Pelkosen toiveissa on, että museon kävijämäärä nousisi ensi vuonna 20 000:een.

Kaapelitehtaalle avautuvat loppuvuonna vielä teatterimuseo ja valokuvataiteen museo ja ensi vuoden alussa Tanssin talo, joita yhdistää Kaapelin lasipiha. Näiden uskotaan houkuttelevan lisää kävijöitä.

Lue myös:

”Oispa kaljaa” -näyttely esittelee oluen kulttuurihistoriaa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

"Ihan höpö höpöä, ettei suomalainen siipikarjanliha kelpaa" – puolalaista kanaa käyttävä KFC neuvottelee isojen kotimaisten lihatalojen kanssa, kertoo ketjun suomalaispomo

Jesse Markinin bravuuriruoka on pyttipannu, jonka pitää olla tulista, mutta Tavastialla Markinin nimikkomenussa kastetaan risottopalloja tuliseen dippiin

Limsapullosta kakkupakkaus – Fazer alkaa valmistaa kakkurasiansa kierrätysmuovista

Söin täällä: Sinappijäätelöä pihvin päällä ja risotossa kokonainen kantarelli – Kuopion Kuzina yllättää yhdistelmillään