
”Olemme jo voittajia!” Pohjoismaiden ruokakisaan Osloon lähdössä iskujoukko Suomesta
”Suuri jännitys on vatsan pohjalla, mutta innoissaan lähdemme hakemaan voittoa Suomeen”, sanoo Voima-Papu-yrittäjä Katriina Klinckowström Pohjoismaisen Embla-ruokakisan aattona.
Peter ja Jenni Dörig ovat innolla lähdössä Osloon. Jo kilpailuun pääsy oli voitto, Peter Dörig kiittää. Kuva: Rami MarjamäkiKolmatta kertaa järjestettävään Embla-ruokakilpailuun Osloon on Suomesta lähdössä iskujoukko seitsemään eri sarjaan. Suomi on menestynyt kisassa aiemmin hyvin: molemmilla kerroilla tuli voitto kahdessa sarjassa.
Härkäpaputuoteyrittäjä Katriina Klinckowström Salon Angelniemestä kisaa Emblassa tuottajasarjassa. Klinckowströmille jo kilpailuun valituksi tuleminen merkitsi paljon. ”Se antaa voimia arkeen ja ideointiin. Reissulta voi mahdollisesti saada jopa uusia asiakkaita. Ja lapset odottavat voittoa kotiin.”
Herkkujuustolan yrittäjät Peter ja Jenni Dörig Sastamalasta ovat myös innolla lähdössä Osloon. Peter Dörig sanoo olevansa jo nyt voittaja, koska hänet valittiin sveitsiläisenä edustamaan Suomea Embla-kilpailussa.
Herkkujuustola kilpailee ruoka-artesaanisarjassa. ”Voitto merkitsisi paljon, sillä Herkkujuustola täyttää syksyllä 20 vuotta, niin olisihan tämä mahtava synttärilahja”, Dörig haaveilee.
Katriina Klinckowströmille voitto Embla-kisassa merkitsisi paljon. ”On tehnyt työtä, jolla on merkitystä.” Kuva: Kari SalonenEmbla-kilpailuun oli Suomesta helppo löytää joka sarjaan tasokkaat edustajat, sanoo MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen. ”On ihan realistista odottaa palkintoja Suomeen.”
Muissa sarjoissa Suomea edustavat Ville Haapasalo/Haapasalon Hatsapurit ruokayrittäjänä, Satokausikalenteri ruokaviestijänä, ERG European Region of Gastronomy Kuopio ruokamatkakohteena, Kokkaa kotimaista -kampanja Ruokaa lapsille ja nuorille -sarjassa ja Mikaelskolan/Steinerpedagogikens vänner i Västnyland rf. joukkoruokailusarjassa.
Kilpailun kriteereinä ovat pohjoismaisuus, kestävyys, inspiroivuus, ainutlaatuisuus ja rehtiys.
Tulokset julkistetaan ensi maanantaina Oslossa pidettävässä palkintogaalassa.
Lue myös:
Haapasalon hatsapuri lähtee maaliskuussa Osloon tavoittelemaan voittoa pohjoismaisessa ruokakisassa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



